Vasta Personal Trainer motivoi saamaan tuloksia !
Julkisuudessakin esiintynyt Johanna Kärki taisteli vuosia itsensä ja tuloksettomien treenien kanssa. Lopulta hän päätyi ostamaan BodyCampin Mari Kasvi-paketin ruokavalioineen ja treeniohjelmineen, ja lopultakin alkaa saavuttaa tuloksia.
Espoolainen Johanna Kärki treenasi vuosikausia itsekseen ilman näkyviä tuloksia. Motivaatio vaihteli laidasta laitaan, uskosta epäuskoon. Hän näki facebookissa BodyCampin mainoksen, ja kokeilumielessä päätyi ostamaan Mari Kasvin treenipaketin. Tuntui helpolta vaihtoehdolta saada etukäteen suunniteltu päiväohjelma ravinnon ja kuntoilun suhteen, kun aiemmin ei ollut mitään johdonmukaista suunnitelmaa.
Hän aloitti ohjelman ja yllättyi, kun tuloksia alkoi näkymään lähestulkoon välittömästi. Kun tulokset näkyivät, oli motivaatiotakin paljon helpompi ylläpitää. Pienet repsahdukset ruokavalion puolelta herkkuihinkaan eivät suuresti hidastaneet etenemistä, sen sijaan treenaamisesta on tullut vakiintunut osa elämää. Hän voitti kesäkuun puolivälissä E-babesien järjestämän Miss Wet T-shirt -ensimmäisen osakilpailun, ja tähtäimessä ovat Bikini Fitness -kisat huhtikuussa 2013.
Erilaiset treenipaketit sekä treenaajien ja treenattavien kuntoblogit löytyvät osoitteesta http://bodycamp.fi/
BodyCamp ei ole vain uudenlainen treeniohjelma, vaan sen avulla on tavoitteena rakentaa kokonaisvaltainen uusi elämäntapa. Treenipaketteja löytyy jokaiselle sopivanlaisia riippuen siitä, haluaako vain pudottaa painoaan vai onko tavoite pyrkiä kilpaurheilukuntoon. Henkilökohtaisessa kunto-ohjelmalmassa laaditaan täydelliset ravinto- ja treeniohjelmat. Iällä, sukupuolella tai treenitaustalla ei ole merkitystä. Yrityksen taustalla vaikuttaa joukko suomalaisia kehonrakennusalan huippuammattilaisia: Matti Halonen Ja Tapani Valkonen ovat samalla Personal Trainers Federation of Finlandin (PTF Finlandin) pääkouluttajat. Rahalleen saa varmasti vastinetta, sillä onnistuminen on taattua kunhan on motivoitunut noudattamaan ohjelmaa. Muutos lähtee jokaisesta itsestä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti