Verohallinnon puhelinpalveluissa vikaa
Verohallinnon asiakkaiden puhelut eivät tällä hetkellä mene perille. Vikaa selvitellään parhaillaan Verohallinnon ja sen yhteistyökumppaneiden kesken.
Muutamana viime päivänä Verohallinnon puhelinpalvelut ovat olleet pahasti ruuhkautuneina. Suurin osa yhteyttä ottavista asiakkaista haluaa tehdä muutoksia vuoden 2012 verokorttiinsa. – Esimerkiksi eilen puheluja tuli lähes 40 000, ja pystyimme vastaamaan niistä 6800:aan. Myös toimipisteissämme on runsaasti ruuhkaa, kerrotaan Verohallinnosta.
Verokortin muutoksia ei tarvitse tehdä juuri nyt
Tammikuussa 2012 toimitaan vielä vanhalla verokortilla. Postissa saapuneen, helmikuussa 2012 voimaan astuvan verokortin voi toimittaa työnantajalle jo nyt, vaikka haluaisikin korjata siihen merkittyjä tuloja ja vähennyksiä. Korjauksia verokorttiin voi tehdä myöhemmin.
Verohallinto suositteleekin tekemään uuteen verokorttiin tarvittavat muutokset myöhemmin. Rahallisesti saatava hyöty on vuositasolla sama, vaikka muutokset verokorttiin tekisi esimerkiksi vasta maalis- tai huhtikuussa.
Jos postitse saapuneen verokortin veroprosentti on liian pieni, suuremman pidätysprosentin voi ilmoittaa työnantajalle itse.
Toisaalta, jos tietää vaikkapa omien matkakulujensa tai muiden vähennysten kasvavan tänä vuonna ja tarvitsisi pienemmän veroprosentin, tämänkin muutoksen voi tehdä myöhemmin. Jos esimerkiksi tekee muutokset verokorttiin vasta helmi- tai maaliskuussa, kaikki vähennykset huomioidaan loppuvuoden veroprosentin laskennassa.
Mikäli kuitenkin haluaa nyt asioida puhelimitse tai verotoimistossa, kannattaa odottaa. Odottamisen sijaan tiedot voi korjata hyvin nopeasti verkossa. Verokortin pidätysprosentin muutoksen voi laskea ja tilata osoitteessa www.vero.fi/verokortti. Palveluun tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti.
Tilanteen kehittymisestä kerrotaan tarkemmin vero.fi-sivuilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa