Viime viikolla tehty päätös Ylen rahoittamisesta verotuloin sai ihmiset eroamaan kirkosta. Viikon aikana Yle-vero on mainittu usein kirkostaeron syyksi Eroakirkosta.fi-palvelun saamissa eropalautteissa. Eroakirkosta.fi arvioi, että Yle-veron vuoksi kirkosta on jo eronnut 100-200 ihmistä. Yhteensä viikon aikana kaikkiaan 2000 ihmistä erosi kirkosta Eroakirkosta.fi-palvelun kautta. Viikon aikana kirkosta erottiin myös Kirkko ja kaupunki -lehdessä 14. joulukuuta julkaistun Ville Rannan perussuomalaisaiheisen pilakuvan vuoksi. Pilakuva ja kirkon sotkeutuminen politiikkaan mainittiin niin ikään muutamia kymmeniä kertoja eropalautteissa. Pilakuva lähes kaksinkertaisti kirkosta eroamisen kahden päivän ajaksi. Päivittäin kirkon jättää joulukuussa noin 200 ihmistä, sillä ero astuu nykyään voimaan välittömästi myös joulukuussa. Päivätahti nousee jopa 1000 ihmiseen vuoden viimeisinä päivinä. Tarkempaa tietoa kirkosta eroamisen luvuista Palautetta aiheesta: – Syynä erooni on se, että tässä maassa on olemassa uskonnonvapaus, mutta nyt päättäjät on päättänyt, että maassamme ei ole Ylenvapautta. – Minulla ei ole kuin kaksi taskua. Toisessa on valtion käsi ja toisessa kirkon. Nyt toiseen vaihtuu Yle. Eli kirkolla ei ole enää tilaa meikäläisen taskussa. – kirkosta voi erota, YLE:stä ei – ottaa pannuun kaikki v….n verot…miten vois erota myös ylestä? – Olen ihan mielelläni maksanut tätä(kin) veroa, koska perusperiaate kirkollisveron takana on (ollut) yhteinen hyvä ja vähempiosaisten auttaminen. Viime aikoina tosin ollut aika vähissä sekin. Jostain päästä pitää menoja karsia. Viimeinen kannustin kirkosta eroamiseen oli tämän viikon ilouutinen YLE:lle – puolen miljardin budjetti revitään kansalaisilta pakollisena verona. – yle on köyhempi – Valtio ottaa ja valtio ottaa. Uusi Yle-maksu tulee olemaan meidän perheessä täydet 280 euroa. Kiinteistövero nousee. Polttoaineen hinta nousee. Ruoka kallistuu. Jostain säästö pitää saada. Vaimo erosi kirkosta myös tänään, joten säästö vuodessa yhteensä 850 euroa. En käytä/tarvitse kirkkoa mihinkään. Olen kuulunut kirkkoon koko elämäni ajan. – En käytä kirkon palveluja ja jos joudutaan maksamaan veroilla esim. tv-lupa, niin on aika karsia turhat verot pois. – En ole uskonnollinen enkä käy kirkossa. Joudun maksamaan muitakin turhia veroja (kuten YLE-vero), joten tingitään nyt sitten edes niistä, joista voi. – Pakollinen tv-vero kuitataan kirkollisverosta luopumalla. – Yle-vero ja energiaverot vie kirkon osuuden perhemme budjetista.

LUE MYÖS: