Ismo Leikolan selitykset suomalaisista sanoista saivat amerikkalaisyleisön ulvomaan naurusta – hauska video!
Vuonna 2014 USA:ssa maailman hauskimmaksi ihmiseksi valittu ja nykyisin Los Angelesissa asuva koomikko Ismo Leikola, 40, vieraili äskettäin Teksasin Houstonissa paikallisessa aamuohjelmassa.
Great Day Houston -ohjelman studioyleisö repeili Leikolan selityksille erikoisista suomalaisista sanoista ja tavoista.
Aluksi esiin kuitenkin nousi Suomen valinta maailman onnellisimmaksi maaksi.
– Suomalaiset olivat pöyristyneitä kuultuaan asiasta. Kaikki taisivat vain pohtia, ”olenko minä se ainoa, joka ei ole iloinen”, Leikola nauratti yleisöä.
Leikola selvitti myös, mitä jotkut hyvin erikoiset sanat tarkoittavat, kuten poronkusema ja kotona vedettävät kalsarikännit.
– Ja siihen voisi lisätä: ”Ilman aikomustakaan lähteä ulos”, Leikola veisteli kalsarikänneistä.
Ohjelmassa käytiin myös läpi mm. eukonkantoa ja hyttysentappokisoja sekä muitakin outoja suomalaisia sanoja. Esimerkiksi Joulupukki eli Santa Claus kuulostaa englanniksi käännettynä varsin hupaisalta: Christmas Goat.
Alla Ismo Leikolan hulvattoman hauska vierailu Great Day Houston -ohjelmassa.
Kuva: YouTube / Great Day Houston
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta