
Anonymous-hakkerijärjestö julisti sodan äidille, jonka lapsi putosi gorilla-aitaukseen
Eläintarhaonnettomuus, jossa eläintenhoitajat ampuivat uhanalaisen gorillan kuoliaaksi, on paisunut valtavaksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa.
Yhdysvalloissa Ohion eläintarhassa sattunut traaginen tapahtumasarja alkoi, kun 3-vuotias poika putosi gorilla-aitaukseen. Joidenkin sivustakatsojien mielestä Harambe-gorilla yritti suojella lasta seisomalla hänen vieressään, mutta aika-ajoin gorilla riuhtaisi ja raahasi lapsen rajusti toiseen paikkaan ja asettui jälleen lapsen viereen. Riuhtaisut olivat hyvin voimakkaita ja kun lapsi oli ollut gorillan kanssa noin 15 minuuttia, eläintarhan henkilökunta ampui gorillan. Eläintarhan edustajien mukaan gorillan ampuminen oli ainoa vaihtoehto lapsen turvallisuuden takaamiseksi.
ALLA OLEVA VIDEO ONNETTOMUUDESTA EI SOVELLU HERKILLE!
Tapahtumasarja herätti sosiaalisessa mediassa voimakkaasti levinneen keskustelun niin gorillaa, eläintarhaa, kuin lapsen äitiäkin vastaan.
Lapsen perhe ei halunnut kasvojaan eikä nimiä julkisuuteen, mutta asian puinti siirtyi entistäkin synkempään suuntaan, kun nettivetoomus vaati pojan vanhempia tilille gorillan kuolemasta.
Vielä pidemmälle on nyt mennyt Anonymous-hakkerijärjestö, jonka julkaisemassa videossa syytetään lapsen äitiä huolimattomuudesta ja sanotaan, että hän ei sovellu vanhemmaksi. Äitiä vaaditaan tilille uhanalaisen eläimen kuolemasta. Lisäksi videossa julkaistiin äidin osoite ja puhelinnumero. Lapsen äidille ja eläintarhalle tukea antaneet henkilöt ovat myös valittaneet, että heidän Twitter-tileilleen on hakkeroitu.
Alla Anonymous-hakkerijärjestön video ja Twitter-viestejä.
https://youtu.be/sYJ05HVmgpU?t=57s
Lähde: Unilad
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen