Elävä aasi syötettiin tiikereille eläintarhassa – järkyttävä video ei sovi herkille!
Kiinalainen eläintarha on joutunut keskelle kohua, kun se syötti elävän aasin tiikereille asiakkaiden katsoessa vierestä. Turistit järkyttyivät, kun aasi työnnettiin tiikeriaitaukseen ja pedot alkoivat repiä puolustuskyvytöntä eläintä kappaleiksi.
Turistin kuvaamalla videolla ihmiset huutavat epäuskoisina, kun punaisiin sadetakkeihin pukeutuneet miehet työntävät aasin aitaukseen. Tiikerit käyvät saman tien avuttoman eläimen kimppuun, mutta aasin uskotaan eläneen raatelun keskellä jopa tunnin. Eläintarhan vierailijoiden joukossa oli myös lapsia, jotka näkivät julman kohtauksen.
Teko suututti eläintarha Yancheng Wild Animal Worldin kävijät. Eläintarhan julkaiseman tiedotteen mukaan yksi sen osakkaista oli teon takana. Osakkaan sanotaan olleen tyytymätön siihen, että oikeus jäädytti eläintarhan varat velkoihin liittyvässä riidassa.
Eläintarhan työntekijät kertoivat osakkaan saapuneen paikalle suurella ajoneuvolla ja yrittäneen viedä useita eläimiä mukanaan myytäväksi. Kun henkilökunta esti osakkaan ja tämän mukana olleiden miesten toimet, miehet veivät aasin tiikereiden tarhaan. Eläintarha sanoo osakkaan sittemmin rauhoittuneen, ja tapausta tutkitaan.
https://youtu.be/5y1I8T34YE0
Lähde: Unilad
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”