Hoitajat nauravat, kun toisen maailmansodan veteraani kuolee – järkyttävä tapahtuma tallentui kameralle
Piilotetulle kameralle tallentui järkyttävä tragedia, kun palkittu toisen maailmansodan veteraani huusi hoitokodissa vieressään olevilta hoitajilta kuusi kertaa apua henkeä haukkoen ennen kuin menetti tajuntansa ja menehtyi. Hoitajat vain nauroivat miehelle.
Valvontakameran tallenteen löytänyt 11Alive kertoo, että tapahtumat ovat vuodelta 2014 Yhdysvaltojen Atlantasta, mutta video tuli julkiseksi vasta nyt, kun miehen perhe haastoi hoitokodin tapahtumasta. Menehtynyt potilas, James Dempsey, oli 89-vuotias palkittu toisen maailmansodan veteraani.
Northeast Atlanta Health and Rehabilitation -hoitokodin lakimiehet yrittivät estää videon julkistamista ja pyysivät tuomaria salaamaan sen, mutta tuomari antoi 11Alive:lle oikeuden nähdä ja julkaista video.
Oikeudenkäynnissä hoitokodin esimies selitti, tietämättä videotallenteesta, miten hän reagoi tapahtumiin paikan päällä. Tallenteesta kuitenkin paljastuu, että hänen puheensa poikkesivat suuresti todellisuudesta.
Hoitokodin esimies väitti yrittäneensä elvyttää potilasta ambulanssin saapumiseen saakka. Tallenteella näkyy, että Dempseyta elvytettiin vain hetkittäin. Itse asiassa Dempsey huusi ensin apua peräti kuusi kertaa henkeä haukkoen, ennen kuin menetti tajuntansa. Hoitajat nauroivat yrittäessään saada hengityskonetta toimimaan. Ambulanssi soitettiin paikalle vasta lähes tuntia myöhemmin.
Eläkkeellä oleva aikuisten tehohoitoon erikoistunut Elaine Harris oli järkyttynyt videotallenteesta.
– 43-vuotisen urani aikana sairaanhoidossa en ole koskaan nähnyt moista välinpitämättömyyttä ihmishenkeä kohtaan terveydenhuoltotilanteessa, Harris toteaa.
Videolla hoitohenkilökunta antaa elvytystä vain ajoittain. He lopettavat välillä ja jatkavat myöhemmin. Harrisin mukaan kyseinen toiminta on täysin sopimatonta.
– Elvytystä ei koskaan keskeytetä, Harris sanoo.
Hoitokoti ei kommentoi asiaa ja vetoaa siihen, että tapahtumat ovat vuodelta 2014, jonka jälkeen hoitokodin johto on vaihtunut.
11Aliven mukaan hoitokoti sai tiedon videosta vuonna 2015, mutta kyseiset hoitajat vapautettiin tehtävistään vasta 10 kuukautta myöhemmin, eli kolme vuotta tapahtumien jälkeen, ja vasta silloin kun hoitokodille lähetettiin linkki valvontakameran videoon.
Hoitokoti on saanut Dempseyn kuoleman jälkeen vähintään 24 huomautusta vakavista terveys- ja turvarikkomuksista, mutta on kuitenkin edelleen toiminnassa.
Alla video, joka sisältää järkyttävää materiaalia piilotetulta kameralta.
Lähde: 11Alive
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”