Kammottava jättiläisnukke synnyttää lasten edessä!
Australian Melbournessa sijaitseva jättiläisnukke opettaa lapsille seksuaalikasvatusta hyvin erilaisella tavalla, kuin täällä meillä koto-Suomessa on tapana.
Suorastaan kammottavan esityksen on toteuttanut taiteilijaryhmä ”Snuff Puppets” yhdessä taiteellisen johtajansa Andy Freerin kanssa. Esityksen nimi on ”Everybody” (jokainen). Esityksen neljä osaa on nimetty elämän mukaisesti ja realistisesti, joskin varsin tylysti: ”Jokainen syntyy, jokainen itkee, jokainen paskantaa ja jokainen kuolee.”
Everybody on 26,5-metrinen puhallettava naisnukke, joka makaa maassa alasti. Esityksen alussa naisen päähän putoaa tiiliskivi, johon hän kuolee. Kuollessaan nainen näkee elämänsä vilistävän silmissään. Kaikki alkaa syntymästä, mutta tässä versiossa vauva ryömiikin itse ulos vaginasta. Yhtäkkiä naisen rinta irtoaa kehosta ja ruiskuttaa maitoa yleisössä olevien lasten päälle. Vauva ryhtyy ruokkimaan itseään kuolleen äitinsä rintamaidolla. Esitys on vieläpä interaktiivinen, koska lapset pääsevät koko esityksen ajan myös koskettelemaan nukkeja.
Sitten ilman minkäänlaista järkevää syytä naisen sydän hyppää rinnasta ulos ja ryhtyy tanssimaan. Yllätykset vain jatkuvat, kun esitykseen liittyy mukaan siaksi pukeutunut näyttelijä, joka alkaa pohtia luomisen voimaa, samalla kun naisnukesta irtoava suu on tulossa syömään puhuvan sian.
Jos esitys ei ollut vielä lähtenyt jo täysin käsistä, niin tottakai kuolleen naisnuken vaginan kohdalle ilmestyy takapuoli, joka alkaa ulostaa sätkivää sontaa.
Ja jotta seksuaalivalistus menisi varmasti kaikkien jakeluun, vagina tekee paluun ja touhuihin astuu mukaan iso penis, joka ejakuloi yleisön päälle!
Ei liene valtaisa yllätys, että monilla australialaisilla vanhemmilla on ristiriitaisia tunteita näytöstä kohtaan. Katsoessasi alla olevan videon huokaiset varmasti helpotuksesta, että Suomessa seksuaalikasvatus tapahtuu hieman eri tavalla.
https://youtu.be/CnbxO7P7Xnk
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva