Mitä helv…? Täysin odottamattomat tilanteet – katso uskomaton video!
Hauskoja mokavideoita YouTubessa julkaiseva FailArmy on tällä kertaa koostanut videon, jolla nähdään vieläkin yllättävämpiä tilanteita.
Jokainen ”fail”, eli moka on tietenkin aina odottamaton virheen tehneelle henkilölle. Yleensä katsoja osaa kuitenkin aavistaa mokavideoissa, mitä pian on tapahtumassa, mutta tällä koostevideolla nähdään tilanteita, jotka onnistuvat yllättämään täysin myös katsojan.
Kiitos internetin ja FailArmyn, me kaikki pääsemme nyt näkemään uskomattoman ainutkertaisia tilanteita, joita ei vain kerta kaikkiaan voisi uskoa todeksi, jos joku esimerkiksi yrittäisi kertoa niitä sinulle.
Sen nyt vielä voisi uskoa, että pikkuveli keskeyttää siskonsa karaokelaulun työntämällä kuvaan takapuolensa ja täräyttämällä mojovan pierun, mutta miltä kuulostaa lehmiksi ja kanoiksi pukeutuneiden ihmisten raju joukkotappelu? Entä hylje, joka hyppää merestä nappaamaan suuren kalan suoraan kalastajan käsistä venerannassa, tai maantie, jolla viilettää edestakaisin kaloja? Tai voisitko kuvitella koskaan näkeväsi kaupungin kadulla villisti laukkaavan seepralauman ja miehen juoksemassa niiden perässä, tai huvijahdin, joka ajaa täydellä vauhdilla tylysti kalastajien veneen yli?
Katso alta uskomaton kooste edellä mainituista ja muista täysin odottamattomista tilanteista, jotka ovat tallentuneet tavallisten ihmisten kotivideoille.
https://youtu.be/Xgul9j82HEs
Kuva: YouTube / FailArmy
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”