Suosikkijuontaja kuvasi salaa seksikumppaneitaan – video!
Suosikkijuontaja Axl Smith on julkaissut julkisen anteeksipyynnön ja selityksen, miksi hän on kuvannut salaa seksikumppaneitaan.
Nelosella tänä keväänä esitettävää The Voice of Finland -sarjaa juontava Axl halusi kertoa oman selvityksensä tapahtuneesta sen jälkeen, kun oli ollut poliisin kuulusteltavana asiasta. Axl kuvasi videon 2.3. ja julkaisi sen eilen Jook Joint YouTube-kanavallaan.
– Pieni varoituksen sana heti alkuun. Tää tulee varmasti olemaan mun koko elämäni surullisin postaus, Axl sanoo videossa.
Axl kertoo joutuneensa poliisikuulusteluun ja viettäneensä yön sellissä, koska häntä syytetään seksinauhojen salakuvauksesta.
– Ihan varmasti ehkä mietit että miksi mä halusin kertoa tämän sulle, vaikka mä en ole millään tavalla tilivelvollinen sulle… Tällä hetkellä mun suurin tunne on ahdistus, ja siitä mä haluan kertoa.
Axl myöntää kuvaukset ja kertoo videossa miksi niin on tapahtunut. Axl sanoo asentaneensa kamerat ainoastaan omaa turvallisuuttaan varten, mutta aiemman naisystävän ilmiannon takia häntä syytetään seksinauhojen kuvaamisesta. Axl ottaa vastuun tapahtuneesta, mutta myöntää tehneensä väärin vain siinä, ettei ole kertonut vierailleen valvontakameroista. Hän on nyt ilmoittanut kameroista kaikille asunnossaan käyneille naisille. Axl sanoo myös ettei ole näyttänyt materiaaleja kenellekään.
Katso koko selitys ja anteeksipyyntö osoitteessa www.julkkistv.com!
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä