Kylään kutsuttiin manaaja, sillä teinityttöjen uskottiin tulleen henkien riivaamiksi – video
Video todistaa, kuinka teini-ikäinen tyttö joutuu manauksen kohteeksi argentiinalaisen kylän koulussa. Tyttö vääntelehtii kuin käärmee, kun henkiparantaja Julio Alis yrittää karkottaa hänestä ”pahat henget”.
Jo 11 tytön kerrotaan osoittaneen merkkejä siitä, että henget olivat ottaneet heidät valtaansa Santiago de Salavinan kylässä. ”Riivatut” oppilaat ovat 17-19-vuotiaita. He ovat säikäyttäneet sekä luokkatoverinsa että muut kyläläiset kaatumalla ja kouristelemalla erillisissä tapauksissa.
Huolestuneet vanhemmat ovat pitäneet useita tapaamisia koulun kanssa peläten, että pahat henget vainoavat aluetta.
Alis kertoi medialle, että hän näkee pahoja henkiä lähes päivittäin, ja on tottunut käsittelemään niiden riivaamia henkilöitä. Hän kertoo saaneen lahjansa Jumalalta, jotta hän voisi auttaa ihmisiä.
– Tällä alueella on runsaasti demonismia, monet ihmiset yrittävät päästä helpolla ja tekevät sopimuksen paholaisen kanssa ja tarjoavat mitä tahansa vastapalveluksena, mies totesi.
– Koulu, jossa nämä tapaukset sattuvat, on puhdistettava, hän lisäsi.
Lääkäri David Maldonado on hoitanut kolmea kohtauksen saaneista tytöistä, ja hän kuvailee tilannetta massahysteriaksi. Hän kertoo, että tyttöjen neurologisten testien tulokset olivat normaalit, mutta lisätutkimuksia on tekeillä.
Lähde: DailyMail
Kuva: Pixabay
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle