
Maailman leveintä lantiota tavoitteleva nainen tienaa 1 600 euroa tunnissa esiintymällä faneilleen nakuna
Lähes 250 kiloa painava Bobbi-Jo Westley pyrkii saamaan maailman leveimmän lantion lääkäreiden varoituksista huolimatta. Naisen lantionympärys on peräti 240 senttimetriä, mutta hän tähtää 250 senttimetriin, joka on tällä hetkellä levein mitattu lantionympärys.
Amerikkalaisnaisella on internetissä lukuisia faneja, joille hän poseeraa nakuna. Westley myöntää pelkäävänsä terveytensä puolesta, mutta maailman muhkeimman lantion tavoittelu on hänen mukaansa jotain, mitä hänen on tehtävä.
– Lantioni tekee minusta ainutlaatuisen. Se tekee minusta ”minut”, naimisissa oleva Westley toteaa.
Nainen kertoo yllättyneensä huomatessaan, että useat miehet ovat kiinnostuneet hänen ulkomuodostaan. Hän esiintyy miehille nettikameran kautta ja tienaa jopa 2 000 dollaria eli noin 1 600 euroa tunnilta.
Westleyn ylipaino on kuitenkin aiheuttanut hänelle terveysongelmia. Hän ei voi tehdä tavallisia päivittäisiä askareita ja hengästyy jo kävellessään huoneen päästä päähän.
– Kun menen portaita alas tai kävelen ovista, minun on käännyttävä sivuttain, leveälantioinen nainen paljastaa.
Westley syyttää painonsa noususta kuusi vuotta sitten diagnosoitua kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta hänen luonaan vieraillut ravintoneuvoja Nadia Sharifi ei ole vakuuttunut selityksestä. Sharifin mukaan Westleytä uhkaa varhainen kuolema, jos tämä ei muuta elämäntapojaan.
– Ymmärrän, että riskeeraan elämäni yrittäessäni tavoitella maailman leveintä lantiota, mutta se on jotain, mitä minun on vain tehtävä, Westley toteaa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Archie Cruzilta jymyilmoitus