Onko tässä vuoden inhotuin musiikkivideo – artisti vertaa itseään Miley Cyrusiin
Saksalaislaulaja Bibi H:n musiikkivideo on saavuttanut kyseenalaista huomiota, sillä jo kaksi miljoonaa YouTuben käyttäjää on klikannut sille ei tykkää -nappia. Videosta onkin tullut yllättäen hitti sen herättämien inhoreaktioiden vuoksi.
Kuukausi sitten julkaistua videota on kutsuttu yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista. Laulajan esittämä kappale on balladi, jonka sanoituksissa laulaja sanoo muun muassa tuntevansa olonsa lihavaksi.
Bibi H, oikealta nimeltään Bianca Heinicke, on iloinen saamastaan huomiosta. Hän vertaa itseään poptähtiin, joiden suosituimmille kappaleille YouTube-käyttäjät ovat myös suoneet paljon alaspäin suuntautuvia peukkuja.
– Kuka voi sanoa olevansa maailman inhotuimpien musiikkivideoiden listalla sellaisten maailmantähtien, kuten Justin Bieber ja Miley Cyrus rinnalla? Laulaja kommentoi.
Kielteinen huomio ei ole estänyt Bibi H:ta hankkimasta julkkisystäviä. Supertähti Ed Sheeran on jopa vieraillut yhdellä naisen musiikkivideolla.
– Kielteisten mielipiteiden levittäminen netissä on helppoa. Et voi odottaa kaikkien pitävän asioista, joita teet tai musiikista, josta pidät, Bibi H. kuittaa saamansa arvostelun.
Katso itse, onko Bibi H:n video mainettaan parempi.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
VAIN MEILTÄ! SAAT 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA – VAIN 1 EUROLLA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Nanna Karalahdelta paljastus parisuhdetilanteesta – ”Ei varmasti ole mikään helppo”
- Kasinorakastajan blogi: Suomessa ei osata asioita
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Nanna Karalahti avautuu perheen tilanteesta
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Iida Vainion näyttävä tyyli herätti huomiota – katso kuvat
- Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
- Sanna Marinin hulppeat pippalot vilisivät julkkiksia – katso salakuvat
- Paljastus Iida Vainion ja Archie Cruzin tilanteesta – ”Iida kovasti pussaili Archieta”
- Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!