Vankeuteen alistunut sonni pääsee ensimmäistä kertaa vapauteen – koskettava video!
Maatalouseläinten huonoja elinolosuhteita on valitettavasti paljastunut viime vuosina yhä useammin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Eläintensuojeluviranomaiset ovat pystyneet pelastamaan monia ala-arvoisiassa olosuhteissa pidettyjä tuotantoeläimiä, mutta monia on myös jäänyt pelastamatta.
Onneksi maatalouseläinten olosuhteista paljastuu joskus myös hyviä uutisia, josta esimerkkinä koko elämänsä ajan vangittuna elänyt Bandit-sonni, joka pääsi kaksi vuotta sitten maistamaan vapautta ensimmäistä kertaa elämässään. Koskettava video Banditin ensimmäisistä vapauden hetkistä on alkanut jälleen levitä maailmalla, eikä syyttä.
Banditin vapauttivat eläinsuojelujärjestö Gut Aiderbichl ja Christian-niminen mieshenkilö, joka halusi auttaa kapeassa karsinassa koko elämänsä ajan ollutta sonnia.

Katso alta miten Bandit reagoi päästessään pois ahtaasta karsinastaan. Yllättyneen sonnin käytöksestä huomaa selkeästi miten maatalouseläimiä tulee kohdella. Tästä oppia Suomenkin tiloille!
Kuva: Gut Aiderbichl
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!