Stressi vei Demi Mooren etuhampaat – video
Näyttelijä Demi Moore, 54, paljasti menettäneensä hampaitaan viimeaikaisten koettelemusten seurauksena. Tähti jakoi Jimmy Fallonin talk show’ssa kuvan, jossa hän hymyilee leveästi toisen etuhampaan puuttuessa. Tähti myös kertoi, että itse asiassa molemmat etuhampaat olivat irronneet.
Demi vitsaili toivovansa, että syy hampaiden menettämiseen olisi ollut skeittausonnettomuus tai jotain muuta coolia, mutta itse asiassa syy oli stressi. Näyttelijä jatkoi, että on tärkeää jakaa tietoisuutta asiasta, sillä stressi on yksi yleisimmistä kuolinsyistä Yhdysvalloissa.
Tähti kiitti nykyajan kehittynyttä hammashoitoa siitä, että hänen hammasrivinsä näyttää jälleen virheettömältä. Hän jakoi myös hauskan videon, jossa hän hassuttelee hammaslääkärin vastaanotolla. Demi kertoi, että hänen lapsensa pitivät hänen uudesta tyylistään:
– Heidän mielestä oli mahtavaa nähdä minut ilman hampaita, sillä se sai minut näyttämään haavoittuvaisemmalta ja inhimillisemmältä.
Demillä onkin ollut aihetta stressiin, sillä viime kuussa hän sai syytteen 21-vuotiaan miehen kuolemasta. Mies hukkui uima-altaaseen vuonna 2015 juhlissa, jotka järjestettiin Demi Mooren Beverly Hillsin kodissa. Näyttelijä itse ei ollut kotona onnettomuuden sattuessa, vaan juhlat olivat talonmiehen järjestämät.
Menehtyneen miehen vanhemmat haastoivat Demin oikeuteen sillä verukkeella, ettei uima-altaan turvavarustelu ollut kunnossa. Demi on kieltänyt kaikki syytteet sanoen, ettei edes tiennyt juhlista, jotka järjestettiin hänen ollessa poissa kotoa. Hän on myös ottanut osaa menehtyneen pojan kuoleman johdosta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”