Tytön mystinen tila hämmentää – pää taittunut 90 asteen kulmaan
Pakistanilainen Afhseen Qumbar, 9, kärsii erikoisesta lihashäiriöstä, jonka johdosta hänen päänsä on taipunut sivulle eikä hän kykene nostamaan sitä pystyssä. Tyttö elää syrjässä muista, sillä ihmiset pelkäävät häntä.
Tyttö ei voi seisoa tai kävellä normaalisti, ja tarvitsee apua sekä syömiseen että vessassa käymiseen. Muut lapset pelkäävät häntä, ja aikuiset luulevat hänen tilansa johtuvan synneistä. Hän ei käy koulua, ja hänen ainoat ystävänsä ovat hänen sisaruksensa.
Tytön isä Allah Jurio ja äiti Jameelan kertovat käyneensä useiden lääkäreiden puheilla, mutta kukaan ei ole osannut auttaa tyttöä. Köyhillä vanhemmilla ei ole varaa viedä tyttöä erikoislääkärin vastaanotolle.
– On hirveää nähdä tyttäreni sellaisena. En voi enää katsella hänen kärsimystään. Yksikään lääkäri täällä ei ole osannut diagnosoida häntä, Jameelan kertoo.
Afhseen oli syntyessään normaali, mutta hänen elämänsä muuttui hänen ollessa kahdeksan kuukautta vanha. Tytön tullessa vanhemmaksi tilanne vain paheni.
– Ihmiset sanovat tyttärestämme ikäviä asioita. Usein he nauravat hänelle. Se todella satuttaa, tytön isä toteaa.
Lääkärit uskovat tytön kärsivän harvinaisesta lihashäiriöstä tai rangan häiriöstä, mutta vain perinpohjaiset tutkimukset voivat varmistaa ongelman syyn.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”