Vauvojen vanhemmille tarkoitettu video kiinnosti aivan vääriä katsojia – arvaatko miksi?
Jotkut YouTube-julkaisijat käyttävät valitettavan kyseenalaisia keinoja saadakseen videoilleen enemmän katsojia. Videon kuvakkeeksi voidaan joskus laittaa huomiota herättävä kuva, jota ei silti koko videolta löydy – vain jotta ihmiset katsoisivat videon kyseisen kuvan takia.
Vaikka yleensä videoiden alkukuvat ovat videoilta löytyviä kohtia, niin kuin pitääkin, ne voivat joskus herättää aivan vääränlaisten katsojien kiinnostuksen, kuten kävi Future Techin julkaisemalle vauvojen vanhemmille tarkoitetulle videolle.
Video esittelee uusia hienoja keksintöjä, joista on apua vauvan hoidossa. Videolla esitellään muun muassa kätevää peitettä kantoistuimelle sekä helppoa tuttipullon pidikettä. Video houkutteli kuitenkin myös paljon vääränlaista yleisöä esittelykuvakkeensa vuoksi.
Kuvakkeessa suuririntainen äiti käyttää rintapumppua molempiin rintoihinsa. Laitteen esittelyssä näytetään lähikuvaa, kun läpinäkyvä suppilo pumppaa nänniä edestakaisin, joten ei liene yllätys, että videosta ovat kiinnostuneet myös sellaiset miehet, joille videota ei todellakaan ole tarkoitettu. Videon kommenteissa monet miespuoliset katsojat myöntävätkin, että tulivat katsomaan videota ainoastaan sen kuvakkeen takia.
Alla asiallinen, mutta vääränlaista huomiota saanut video vauvojen vanhemmille tarkoitetuista uusista kätevistä lisävälineistä.
https://youtu.be/wN_Ib0S4sCQ
Kuva: YouTube
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä