Emilia ja Valtteri Bottas julkaisivat tunteikkaat, mutta hieman erilaiset eroilmoitukset Instagramissa
Seiska kertoi tänään aamulla formulatähti Valtteri Bottaksen, 30, eronneen vaimostaan Emiliasta, 27. Seiskan mukaan ero tapahtui tylyllä tavalla Valtterin toimesta.
Iltapäivällä Emilia ja Valtteri ilmoittivat erosta kauniisti ja tunteikkaasti omilla Instagram-tileillään. Molemmat kiittivät toisiaan yhteisistä vuosista ja ilmoittivat jatkavansa ystävinä.
Emilia kertoi Instagramissa, että eropäätös oli yhteinen.
– Olemme päättäneet erota Valtterin kanssa. Tiemme ovat ajan saatossa vieneet meidät erilleen elämäntilanteidemme tuomien haasteiden takia ja näemme tämän parhaaksi vaihtoehdoksi meidän kummankin tulevaisuutta ajatellen. Eroamme ystävinä ja olemme kiitollisia toisillemme kaikista vuosista, jotka olemme saaneet yhdessä viettää. Toivon, että kunnioitatte meidän yksityisyyttä ja ymmärrätte jättää meidät kummatkin rauhaan tämän asian kanssa. Emme tule kommentoimaan tätä asiaa enempää julkisuudessa.
Myös Valtteri julkaisi samanlaisen ilmoituksen Instagramissa englanniksi. – Joudun valitettavasti kertomaan, että avioliitto Emilian ja itseni välillä on päättynyt. Tiemme ovat eronneet urani tuomien haasteiden sekä elämäntilanteeni takia ja mielestämme tämä on parasta molempien tulevaisuuden kannalta, joten eroamme ystävinä. Tulen ikuisesti olemaan kiitollinen hänelle kaikista uhrauksista, joita hän on joutunut tekemään puolestani, hänen tuestaan monien vuosien aikana ja kaikista yhteisistä kokemuksistamme. Luotan siihen, että kunnioitatte meitä molempia sekä yksityisyyttämme tähän liittyen. Minulla ei ole muuta sanottavaa tai kommentoitavaa avioerostamme.
Lähde: Seiska Kuva: Instagram / emiliabottas
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista