Kohu-Saana teki paluun – huikeat alastonkuvat täällä!
Saana Uimonen tuli julkisuuteen viisi vuotta sitten, kun hän avioitui 19-vuotiaana itseään huomattavasti vanhemman ohjaaja Jussi Parviaisen kanssa. Avioliittoa seurattiin tiiviisti viihdemedioissa, mutta lopulta myrskyisä liitto päättyi nopeasti.
Eron jälkeen Saana muun muassa esiintyi tv- ja nettisarjoissa, teki rohkeita tanssiesityksiä ja kirjoitti blogia. Mutta yhtäkkiä Saana katosi julkisuudesta kokonaan pitkäksi aikaa.
Mutta tänä kesänä Saana teki räväkän paluun julkisuuteen. Julkisuuspaastonsa aikana Saana oli kirjoittanut ylioppilaaksi kolmella laudaturilla.
Ennen julkisuudesta vetäytymistään Saana kävi Metropoli.netin kuvauksissa. Huikea kuvasarja alastomasta Saanasta otettiin vuonna 2014. Nyt nämä Metropoli.netin julkaisemat kuvat ovat Saanan paluun myötä lähteneet uudelleen leviämään internetissä.



- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”