Miehen kännisekoilu kävi kalliiksi – edessä voi olla maksettavaa loppuelämäksi
44-vuotias brittimies teutaroi joulun pyhinä humalassa siihen malliin, että morkkis on tuskin vieläkään lieventynyt. Hän matkusti Kanadaan tapaamaan äitiään. Ongelmat alkoivat paluumatkalla.
Mies oli omien sanojensa mukaan juonut ennen lentoa kuusia drinkkiä. Matkan aikana hän käyttäytyi todella aggressiivisesti sekä henkilökuntaa että muita matkustajia kohtaan. Kapteeni päätti tunnin kestäneen lentomatkan jälkeen, että koneen on palattava takaisin Kanadaan Albertan lentokentälle.
Mies otettiin kiinni ja hän oli pidätettynä kymmenen päivän ajan. Hän myönsi tekosensa ja kertoi tapahtumasarjaan johtaneista syistä. Mies myönsi olevansa alkoholisti ja kertoi olleensa kuivilla puolentoista vuoden ajan. Avioero ja perheenjäsenen kuolema olivat kuitenkin saaneet hänet jälleen tarttumaan pulloon.
Tuomari määräsi miehen maksamaan 14 000 euron korvaukset lentoyhtiölle kattamaan turhasta takaisinpaluusta aiheutuneet kulut. Isompi lasku voi kuitenkin olla edessäpäin. Lentoyhtiöllä on mahdollisuus nostaa häirikköä kohtaan siviilikanne. Jos firma ryhtyy vaatimaan miestä tilille muille asiakkaille maksettavista myöhästymiskorvauksista, summa voi nousta yli 130 000 euroon.
Jotta tarinan loppu olisi tarpeeksi surkea, todettakoon, että miehellä ei ole Kanadaan eli äitinsä luo asiaa ainakaan vähään aikaan. Syynä on porttikielto.
Asiasta uutisoi Metro-lehti.
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Kuningatar Silvia jättää Ruotsin
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa