Rosanna Kulju avoimena kamalimmista seksikokemuksistaan: ”Mietin, että en harrasta enää ikinä seksiä”

Rosanna Kulju, 28, luotsaa Miss Helsinki -kilpailua, mutta tekee paljon muutakin, hän esimerkiksi vetää Grl Gang -nimistä podcastia.

Sarjan uusimmassa jaksossa Rosanna juttelee Love Island Suomi -sarjasta tutun Veeran kanssa mieleenpainuneista seksikokemuksista.

Rosannan paljastukset ovat varsin hurjia. Hän esimerkiksi kertoo erään ”säätönsä” painaneen hänen päätään niin voimakkaasti kesken suuseksin, että Rosannalle tuli oksennusrefleksi ja hän oksensi ”aivan joka paikkaan”. Rosannan mukaan oksennusta lensi nenästä ja suusta mm. miehen päälle, Rosannan päälle, hiuksiin ja sänkyyn.

– Ei jumalauta ja se äijän ilme! Rosanna muistelee kokemustaan järkytyksen vallassa.

– Kyllä mä silloin mietin oikeesti, että mä en harrasta enää ikinä seksiä, Rosanna päivittelee.

Eräs toinen Rosannan ikimuistoinen seksikokemus tapahtui, kun hän joutui erään kotona hetkellisesti asuneen poikaystävänsä äidin yllättämäksi kesken aktin.

– Aivan hirveä kokemus, Kulju toteaa.

Yhden miehen kanssa seksi oli niin huonoa, että se itketti Rosannaa, sillä kyseinen mies ei vain osannut lopettaa ja Rosanna mietti seksin aikana, mitähän söisi huomenna lounaaksi.

Veeran erikoisempiin seksikokemuksiin kuuluu Venäjällä tapahtunut episodi, kun hän siellä opiskellessaan tapasi miehen. Kesken aktin kyseinen mies sanoi kauhistuneena, että ”kortsu meni rikki”. Veera söi ehkäisypillereitä, mutta alkoi heti pelätä sukupuolitauteja. Mies oli asiasta vielä enemmän paniikissa, mutta ei niinkään tautien takia. Veeran nimittäin täytyi vielä erikseen jälkikäteen lähettää miehelle todisteeksi kuva siitä, että käytti ehkäisypillereitä. Veeran mukaan mies oli paniikissa, koska Venäjällä jotkut naiset voivat kiristää varakkaita miehiä raskaudella.

Podcastissa kuullaan myös muiden naisten erikoisia seksikokemuksia, joita Rosanna lukee ja kommentoi Veeran kanssa ronskiin tyyliin. Erityisen hauskaksi molemmat kokevat erään naisen kertomuksen, jossa mies oli sammunut kesken aktin, mutta nainen ei huomannut sitä ja vain jatkoi ratsastamista miehen päällä. Myös peppuseksitarinoista naiset saavat hyvät naurut.

Alla Rosannan ja Veeran kuvia.

View this post on Instagram

Mä julkaisen stooreja tosi tosi rennolla kädellä ja aina fiiliksen mukaan. En ota videoita sataa kertaa vaan postaan sen mikä ensimmäisenä on otettu enkä myöskään oikeastaan käytä filttereitä – paitsi maisemissa välillä 😅 En kato hirveesti onko kaikki ripset täysin ojossa tai onko mulla vähän takkunen tukka tms. Tänään julkaisin onnellisuus-storyn kun istuin ihanan rantapäivän jälkeen viinilasi kädessä ravintolassa ja vaan nautin elämästä. Tunsin sen onnellisuuden masussa asti ❤️ Siinä saattoi olla pari pientä vatsamakkaraa ja yksi teippikin sattui näkymään hiuksissa pitkän rantapäivän jälkeen. Mitä sitten? Sain kommentin tyhjältä profiililta jossa luki ’et olekaan niin hyvässä kunnossa ja pidennyksen kiinnityskin näkyy’. Hm. Mä oon aivan ’normaali’ nainen jolla on toimiva kroppa jota rakastan. Jopa niitä pieniä vatsamakkaroita ja muita ’virheitä’. En näe mitään mun kehossa virheinä vaan osana minua. Sitä minua jota rakastan vaikka joku haluaisi tahallaan olla ilkeä. Ei mulla muuta; lisää bisseä ja jäätelöä PLZ. ❤️

A post shared by ROSANNA • GRLGANG PODCASTER • (@rosannakulju) on

View this post on Instagram

⁣@emmanordv haastoi mut kertomaan 10 asiaa, joista tykkään. Kuten Emmakin, koitin miettiä asioita, joita en oo välttämättä somessa kertonut, tai jotka ei ainakaan oo ihan niin isoja itsestäänselvyyksiä, kun et tykkään mun perheestä, ystävistä, viinistä, oliiveista, koirista ja Venäjästä. 🐶 No se olikin vaikeammin sanottu kun tehty, mutta kertokaa ny onnistuinko 🤔⁣ ⁣ 💕Akustinen kitaranrämpytysmusiikki (mm. Vance Joy, Topi Saha, mun pikkuveli @veetivirta )⁣ 💕Yksin lounastaminen (lounasseurakin on tosi jees, mutta ei joka päivä)⁣ 💕Pyöräileminen kotiin hyvät musat korvilla sellaisen superhauskan baari-illan jälkeen, kun on ollut ihan selvinpäin tanssimassa kavereiden kanssa. Siinä yön hiljaisuudessa ja kirpeessä yöllisessä ilmassa on jotain, mikä saa mut aina hymyilemään. ⁣ 💕Viaton flirtti arjen keskellä tarjoilijoiden, kaupan kassojen ja oikeestaan kenen vaan kanssa⁣ 💕Sellaiset niin mielenkiintoiset luennot koulussa, kun puolessatoista tunnissa ei muista puhelimen olemassaoloa ⁣ 💕Kun mun kämppispikkuveli sattuu olemaan kotona ja tulee hengailemaan mun kanssa mun huoneeseen ihan muuten vaan, vaikka oltais ihan hiljaa molemmat.⁣ 💕Lahjojen antaminen tärkeille ihmisille⁣ 💕Tunnelmalliset kahvilat ja hämyiset irkkupubit⁣ 💕Syvälliset tärkeät keskustelut aiheista, joista oikeasti tiedän jotain⁣ 💕Tuntemattomien ihmisten hymyt kadulla⁣ ⁣ Haastan⁣ @tesbacito @jasminelisabet @uinoo @neajasminn @akuvirtanen 🤩

A post shared by V E E R A V I R T A (@veerajjulia) on

Lähde: Grl Gang -podcast

Kuva: Instagram / rosannakulju / veerajjulia