SM-Liigan tulevaisuuden tähdet
Kauden 2009-2010 SM-Liigan kaksi seuratuinta nuorta lupausta löytynevät pääkaupunkiseudulta. Vaikka nuoret lupaukset ovat liigadepyyttinsä jo hiukan aiemmin tehneet, voidaan silti puhua vuoden tulokkaista, sillä kokemusta Suomen pääsarjatasolta on niukanlaisesti. Helsingin Jokereiden Teemu Pulkkiselta odotetaan huimaa kehitystä ja runsasta peliaikaa kivenkovassa Jokeriryhmässä. Nuori mutta raamikas kiekkoilija on ollut koko junioriaikansa kova pistenikkari, joten Suomikiekko saanee kaipaamiaan taitokiekkoilijoita ainakin yhden lisää. Nyt jos koskaan nähdään joukkueen ja valmentajan vastuu kiekkoilijan kehityksestä, ja se ei ole helpoimpia paikkoja niinsanotussa suurseurassa.
Toivottavasti suunta on eteenpäin ja sitä seurataan suurennuslasin kanssa tällä kaudella.
Toinen, jopa seuratumpi lupaus on HIFK:n riveissä pelaava Mikael Granlund. Kärppien tarjoama mailapalkalla sopimus ei ihan tyydyttänyt nuortamiestä, vaan hän suuntasi Helsinkiin suuren kohun saattelemana.
Granlundia pidetään erittäin taitavana ja lahjakkaana pelaajana, mutta NHL:ää ajatellessa pienehkö koko saattaa olla haittaamassa tietä tähtiin. Toki täytyy muistaa ettei esimerkiksi Saku Koivu ole myöskään mikään ”goljatti”, ja on menestynyt jopa kohtuullisen hyvin pohjoismerikassa. Voidaan sanoa jopa varmuudella, että Kari Jalonen on oikea mies tekemään Granlundista pelimiehen, ja HIFK saa häneltä tulevaisuudessa paljon apuja kohti menestystä. Näinollen nimet ja numerot muistiin ja seuraamaan SM-Liigaa.
Mikael Granlund #64
s.2602.1992 Oulu
paino:76cm
pituus:175kg
kätisyys:left
Teemu Pulkkinen #92
s.02.01.1992 Vantaa
pituus:180cm
paino:80kg
kätisyys:right
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”