Seksikästä perheenäitiä hyppyytettiin läpivalaisukoneessa
Lentokentän turvallisuustarkastajat laittoivat naimisissa olevan perheenäidin kolme kertaa läpivalaisukoneeseen, sen jälkeen kun yksi työntekijä oli sanonut että hänellä on ”söpö” vartalo.
Ellen Terrell matkusti yhdessä aviomiehensä Charlien kanssa, kun hänet pysäytettiin turvatarkastuksessa. Ellenille sanottiin että hänet oli satunnaisesti valittu tarkastukseen.
Ellen sanoo uskovansa, että häntä käytettiin hyväksi, ja että tunsi itsensä “täysin altistetuksi.” Hyödyn ottajina Ellenin mukaan olivat miestyöntekijät, jotka skannasivat hänet koko kehon kuvaavalla läpivalaisukoneella. Vaatteiden läpivalaisukone antaa kuvan alastomasta vartalosta, työntekijöiden takahuoneessa.
Ellenin mukaan turvatarkastuksessa naistyöntekijä oli kysynyt “Pelaatko tennistä?” Kun Ellen vastasi ettei pelaa, ja kysyi miksi asiaa kysytään, lentokentän työntekijän vastaus oli: ”Sinulla on niin söpö vartalo.”
Ellen vietiin tämän jälkeen seisomaan koko vartalon skannaavaan läpivalaisukoneeseen toista kertaa Dallasin kansainvälisellä lentokentällä. Vasta kolmannella läpivalaisulla työntekijä oli sanonut: ”Kaverit, kuva ei ole suhmurainen, annan hänen mennä.”
Nainen uskoo nyt, että häntä on seksuaalisesti hyväksikäytetty, eikä hän ole huolensa kanssa yksin; lentokentän turvatarkastuksen läpivalaisukoneista tulee toistuvasti valituksia, joissa kerrotaan että kaikkia matkustajia ei skannata samalla tavalla.
Turvallisuustarkastamon viranomainen sanoo, että laitteita ollaan vaihtamassa ja työntekijöitä kouluttamassa. Uudet koneet ottavat kuvia yleisemmällä tasolla, menemättä yksityiskohtiin. Kuvia ei tulosteta, eikä niitä voi lähettää eteenpäin. Kuvat myös poistetaan läpivalaisukoneista niiden katselun jälkeen.
Lue lisää ja katso kuvat
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi