Mies murtautui asuntoon – tekemään kotitöitä
Yhdysvalloissa Indianassa nainen tuli kotiinsa poikansa kanssa bingoillasta huomatakseen, että heidän asuntoonsa murtautunut mies oli paistanut kanaa ja tehnyt kotitöitä.
Poliisit pidättivät 46-vuotiaan Keith Davisin viime viikolla murrosta. Miestä pidetään putkassa reilun 4000 euron takuita vastaan, ja hänet on määrätty psykologisiin testeihin.
Asunnon omistaja Ashley Murray kertoi lähteneensä poikansa kanssa iltapäivällä asunnosta pelaamaan bingoa. Kun he palasivat ennen keskiyötä, he huomasivat että tuntematon mies oli murtautunut ikkunasta sisään. Kun poliisit saapuivat mies oli istunut sisällä tuolissa ja kieltäytynyt poistumasta. Hän ilmeisesti luuli olevansa kotonaan. Poliisit kuvailivat häntä ilmeisen hyväksi kokiksi; mies oli paistanut kanaa ja sipulia pannulla. Mies oli myös viikannut Ashelyn pyykit siistiin pinoon keittiön pöydälle ja imuroinut lattiat. Ashleytä ei haitannut miehen loppuun juoma appelsiinimehu, koska mies oli hänen mielestään tehnyt hyvää työtä muiden kotitöiden parissa.
Poliisin mukaan mies oli ollut hyvin hämmentynyt ja he uskoivat että mies oikeasti luuli olevansa omassa kodissaan. Mies väitti että omisti asunnon. Poliisien oli vaikea saada selvää miehestä joka selitteli tarinaasa omituiseen sävyyn.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”