Huhtikuun lopulla kadonnut Sig-yhtyeen laulaja Matti Inkinen on löydetty kuolleena. Poliisin antamien tietojen mukaan ohikulkija huomasi tänään noin kello kahdentoista aikaan Raisionlahdella, Kukonpään niemen rantavedessä kelluvan jotakin. Paikalle kutsuttu pelastuslaitoksen vene nosti vedestä vainajan, joka tutkimuksissa tunnistettiin Matti Inkiseksi.

Poliisin mukaan ei ole syytä epäillä että tapaukseen liittyisi rikosta.

Uutisesta kertoi Iltalehti.

LUE MYÖS: