Suomalainen DJ tekee musiikkihistoriaa
[jwplayer]http://youtu.be/CqBAOOwOabo[/jwplayer]
Kotimaisen musiikki- ja viihdemedian keskittyessä käytännössä pelkästään rock- ja popmusiikkiin on suomalaisen elektronisen musiikin menestys ulkomailla jäänyt pääosin ilman ansaitsemaansa huomiota. Yksi viime vuosien ehdottomasti suurimmista kotimaisen elektronisen musiikin nimistä on helsinkiläinen trance-tuottaja Alex Kunnari. Samalla kun suomalaiset lehdet uutisoivat jopa indie-yhtyeiden yksittäisiä ulkomaankiertueita, on jo 20 vuotisen uran tehnyt Kunnari esiintynyt pelkästään Ibizan klubisaarella yli 200 kertaa, ja kun konserttijärjestäjät kertovat avoimesti yleisökadosta järjestämissään tapahtumissa keräävät Kunnarin Colors-tapahtumat Helsingin Kaapelitehtaalle jatkuvasti yli 3000 asiakasta.
Nyt Kunnari tekee suomalaista musiikkihistoriaa ensimmäisenä DJ:nä, joka isännöi omaa klubi-iltaansa Ibizalla. Tapahtumapaikkana tulevan kesän kolmelletoista esiintymiselle on yksi saaren legendaarisimmista klubeista, vuodesta 1975 asti toiminut Es Paradis. Kunnarin lisäksi tapahtumissa esiintyvät hänen valikoimansa maailmanluokan huippu-DJ:t.
http://www.esparadis.com/
Kunnari on viime vuoden aikana julkaissut lukuisia kansainvälisiä menestyssinglejä kuten New Life, Lost, You and Me sekä Helsinki.
Kunnarin tuottamat kappaleet päätyvät käytännössä poikkeuksetta Ison Britannian BBC 1:n radiosoittoon, ja maailman tunnetuimpien DJ:den kuten Tiëston, Judge Julesin, Armin van Buurenin ja Paul van Dykin soittolistoille. Hän on urallaan myös remiksannut muun muassa Tiëstoa, Paul van Dykia sekä Chicanea.
Kunnarin uudet verkkosivut löydät osoitteesta:
www.alexkunnari.com
Ohessa Alex Kunnarin, Las Vegasissa kuvattu musiikkivideo. Vokaaleista tällä Taste the Sun-kappaleella vastaa Ben Andreas.
Alex Kunnarin kiertue kevään aikana:
pe 2.3. Komia, Seinäjoki
la 3.3. Komia, Kokkola
Pe, 16.3. Onnela, Rovaniemi
La, 17.3. Tivoli, Oulu
Pe 30.3. Onnela, Kajaani
La 31.3. Onnela, Kuopio
Pe 13.4. Tivoli, Salo
La 14.4. Tivoli, Lahti
Pe 20.4. Giggling Marlin, Lappeenranta
La 21.4. Giggling Marlin, Jyväskylä
Pe 25.5. Cabaret, Pori
La 26.5. Tivoli, Tampere
PE 27.4 Onnela, Helsinki
Pe 8.6. Onnela, Rauma
La 9.6. Cabaret, Valkeakoski

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kasinorakastajan blogi: Parasta kasinojuhannusta 2025!
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Erika Vikman poseeraa yläosattomissa – katso kuumat kuvat!
- Harvinaiset kuvat julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Sanna Marinin Joni-kullan festarikäytös herätti pahennusta Helsingissä
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Kerttu Rissaselta avoin parisuhdepaljastus
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”