Nukkuva mies raiskasi nukkuvan naisen
27-vuotias ruotsalaismies, joka joutui syytteeseen raiskauksesta oltuaan sukupuoliyhteydessä nukkuvan naisen kanssa, puolustautuu kertomalla että myös hän itse oli unessa tapahtumahetkenä.
Oletettu rikos tapahtui viime vuoden kesäkuussa Vilhelminan kylässä Ruotsissa sen jälkeen, kun nainen oli sammunut mökin sänkyyn rankan juomisen jälkeen.
27-vuotias aloitti sen jälkeen sukupuoliyhteyden nukkuvan naisen kanssa, kertoo syyte joka nostettiin torstaina Lyckselen käräjäoikeuteen. Koska nainen katsottiin olevan puolustuskyvyttömässä tilassa tapahtuman aikana, syyttäjät ovat nostaneet miestä vastaan raiskaussyytteen. Mies kertoi kuulustelijoille olevansa syytön, koska nukkui itsekin väitetyn raiskaamisen aikana.
“Heräsin siihen kun hän työnsi minua poispäin ja kysyi: ‘Oletko hereillä?’,” mies kertoi esitutkinnassa Aftonbladet-lehden mukaan.
27-vuotias selitti, että hän kärsii unissakävelystä, sekä sexomniasta, häiriötilasta, josta kärsivät henkilöt suorittavat seksuaalisia tekoja unen aikana.
Miehen mukaan tapaus ei ollut ensimmäinen kerta kun hän oli herännyt harrastaessaan tietämättään seksiä. Hänen mukaansa ex-tyttöystävä herätti hänet toistuvasti aamulla kertoen, että mies oli harjoittanut unissaan seksiä tämän kanssa.
Vaikka sexomnia on harvinaista, se on hyväksyttävä lääketieteellinen tila, jonka mukaan länsimaiset oikeuslaitokset ovat vapauttaneet syytetyn lääkärintodistusta vastaan.
”Tämä on erittäin laajalti hyväksytty diagnoosi unihäiriöiden kentällä,” neurologi Cramer Bornermann Minnesotan unihäiriöiden keskuksesta kertoo lääketieteen neuvojen palstalla WebbMD. ”Se on eri asia kuin nähdä seksuaalisia unia. Se on täysimittaista seksuaalista käyttäytymistä nukkuessa.”
Aftonbladetin mukaan 27-vuotiasta puolustamaan on haastettu unihäiriöiden asiantuntija.
Vuonna 2007 seksiä-unessa-puolustus johti 38-vuotiaan miehen vapauttamiseen syytteestä 8-vuotiaan tytön hyväksikäytössä.
Vuonna 2011 mies joka oli tuomittu raiskauksesta, vapautettiin hovioikeudessa valituksen jälkeen. Mies pystyi todistamaan diagnosoidun sexomnian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä