Stand up -koomikko Pekka Jalava kuollut
Suomalaisten suosikkikoomikko, vuonna 1977 syntynyt Pekka Jalava on kuollut. Vielä viime viikolla Lappeenrannassa esiintynyt Jalava poistui keskuudestamme tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä. Taivalkoskelaissyntyinen Jalava tunnettiin erityisesti esiintyjänä, joka uskalsi heittäytyä mukaan huumoriinsa ja yllättää yleisönsä. Pekka Jalava muistetaan myös TV2:n Hupiklubi-ohjelman isäntänä.
”Pekka Jalava on maailman trenditietoisin taivalkoskelaissyntyinen stand-up koomikko. Pekka tarttuu asiaan kuin asiaan turhia häpeilemättä. Kyytiä saa myös koomikko itse. On onni meille, että Pekalla oli ärrävika jo syntyessään! Pekka itse sanoo, että stand-up on hänelle laulutaidottoman rockia. Pekka haluaa antaa yleisölleen myönteisiä yllätyksiä, ajattelemisen aiheita, uusia näkökulmia asioihin ja selkäkeikkanaurut”, Jalavaa kuvailtiin ohjelmatoimiston sivuilla.
Jalavan ohjelmatoimisto vahvisti tapahtuneen Ylen uutisille keskiviikkona ja kertoi miehen esiintymiskalenterin olleen täynnä aina keväälle asti. Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi kerrottu.
Aiheesta uutisoi YLE Etelä-Karjala
Päivitetty 26.2.2012 klo. 13.08
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä

- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä