Suomessakin varsinkin 90-luvulla suosittu ruotsalaispoppari on päättänyt lopettaa vahvojen alkoholijuomien käytön. E-type, oikealta nimeltään Martin Erikson, on ollut takuuvarma näky Tukholman yöelämässä, mutta uudenvuodenaaton jälkeen 43 vuotias Erikson vannoi itselleen ettei koske enää väkeviin viinoihin. – En ole alkoholisti, mutta liikaa on tullut juotua, Erikson kertoi Expressen-lehdelle. – Nykyään saattaa mennä parikin viikkoa ilman tippaakaan viinaa, hän kehuu.

Viinan juomisen sijaan E-type on päättänyt kohdistaa kaiken tarmonsa Irlannin kodittomien koirien pelastamiseksi. – Teen mieluummin töitä kuin istuin baarissa, Erikson tiivistää.

LUE MYÖS: