Pohjoismainen televertailu: Suomalaiset edelleen langattomuuden edelläkävijöitä

Vuoden 2010 lopussa Suomessa oli noin 30 mobiililaajakaistaliittymää sataa asukasta kohden, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa vaihteli noin 10:stä 20:een. Eroja maiden välillä selittää osin se, että muissa Pohjoismaissa käytettävät mobiilitiedonsiirtopalvelut on usein tuotteistettu eri tavalla kuin Suomessa.
Mobiililaajakaistaliittymien runsaus näkyy myös matkaviestinliittymien määrässä sekä matkaviestinverkossa siirretyn datan määrässä. Siirretyn datan määrä oli Suomessa Ruotsin jälkeen toiseksi suurin. Vuoden aikana Suomessa siirrettiin neljän gigatavun eli yli viiden CD-levyllisen verran tietoa jokaista noin 8,4 miljoonaa matkaviestinliittymää kohden.
Suomalaiset puhuvat edelleen myös muita pohjoismaalaisia pidempiä matkapuheluita, vaikka muut maat kirivät etumatkaa kiinni. Suomalaisen keskimääräinen puhelun pituus on reilut kolme minuuttia, kun muissa maissa pituus vaihtelee alle kahdesta minuutista noin kahteen ja puoleen minuuttiin. Sen sijaan tekstiviestien lähettämisen määrässä suomalaiset eivät pärjänneet vertailussa edelleenkään. Muut pohjoismaalaiset soittavat myös huomattavasti enemmän kiinteän verkon puheluita, sillä suomalaiset ovat siirtyneet käyttämään pääosin matkapuhelimia.
Kiinteän verkon laajakaistan levinneisyydessä tai yhteysnopeuksissa suomalaiset jäivät hieman muista Pohjoismaista. Erityisesti nopeiden laajakaistayhteyksien käyttöönotto näyttää olleen Suomessa hitaampaa ja alkaneen vuosia myöhemmin kuin muissa Pohjoismaissa.
Pohjoismaisen televertailun tausta
Tiedot ilmenevät yhteispohjoismaisesta Telecommunication Markets in the Nordic Countries -tilastojulkaisusta. Julkaisu on luettavissa englanniksi Viestintäviraston internetsivuilla osoitteessa www.ficora.fi. Julkaisu taustamateriaaleineen löytyy myös Ruotsin televalvontaviranomaisen (PTS) tilastopalvelusta.
Telecommunication Markets in the Nordic Countries on Viestintäviraston ja muiden pohjoismaisten viestintämarkkinoita sääntelevien viranomaisten yhteinen julkaisu, jonka tiedot perustuvat sääntelyviranomaisten yhteisesti ylläpitämään tietokantaan. Tiedot ovat peräisin sääntelyviranomaisten omista tietokannoista sekä kansallisten tilastokeskusten tilastoista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi