Samuli Edelmann tekee levyä Maltalla

Samulin pitkäaikainen haave tehdä levy oman bändinsä kanssa kotipaikassaan Maltalla toteutui.
Suomen suosituimpiin miesartisteihin lukeutuva Samuli Edelmann julkaisee ”Pienellä kivellä” –nimisen sooloalbumin 21.9.2011 Warner Music Finlandin kautta. Useita kulta- ja platinalevyjä urallaan saavuttanut ja yli 400 000 levyä myynyt artisti on tehnyt uudenlaisen paluun radioaalloille singlen ”Ei mitään hätää” myötä. Menevä pop-kappale on tällä hetkellä Suomen toiseksi soitetuin kappale radioissa.
Suurimmaksi osaksi viime vuonna Maltalla äänitetty albumi pitää sisällään liudan tekstillisesti taidokkaita kappaleita, joihin Samulin pysäyttävä tulkinta ja oman ja rakkaan kiertuebändin tiivis soitanta luovat tunnelmaa. Levyä tehtiin kirjaimellisesti Välimerellä sijaitsevalla pienellä kivellä. Albumin soundi hioutui ja kehittyi lopulliseen muotoonsa Suomessa kevään 2011 aikana, jolloin se viimeisteltiin Sonic Pump -studioilla.
Monilahjakkaan artistin rinnalla levyn teossa ovat seisoneet pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Markus Koskinen ja Kalle Torniainen, joiden tuotanto tuo Samulin levyyn uutta tempoa. Kaksikon lisäksi levylle ovat tehneet biisejä mm. Timo Kiiskinen, Chisu, Tuure Kilpeläinen, Hanna Pakarinen, Edu Kettunen ja Ville Pusa. Samuli tekee loppuvuonna kiertueen uuden levyn tiimoilta ja häntä on mahdollista nähdä ja kuulla pitkästä aikaa myös klubi-keikoilla perinteisen kirkkokiertueen lisäksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi