Taskuvaras ottaa jopa lainan nimissäsi – estä varkaudet näin!
Kun joku tuttu lähtee lomamatkalle ulkomaille, häntä muistetaan varoitella taskuvarkaista. Suomessa sen sijaan varkauksia ei jostain syystä osata pelätä, vaikka syytä olisi. Pelkästään Helsingissä poliisi kirjasi viime vuonna 8500 taskuvarkautta.
Taskuvarkaat havittelevat mukaansa etenkin puhelimia ja lompakoita käteisen rahan ja maksukorttien toivossa. Kannattaa muistaa, että lompakossa saattaa olla muutakin rahanarvoista, esimerkiksi lounas- tai virikeseteleitä.
Maksukortteihin ja puhelimiin tarvitaan nykyään pin-koodit, mutta sekään ei estä varkaita.
– Pin-koodit on yleensä urkittu selville jo ennen varkautta. Se käy yllättävän helposti vaikkapa kaupan kassalla tai pankkiautomaatilla, sanoo asiantuntija Hanna Wikström turva-alaan erikoistuneesta mySafety Oy:stä.
Myös henkilöpaperit ovat haluttua saalista, sillä henkilötietojen avulla pystyy vaikkapa ottamaan pikalainoja, tekemään osamaksusopimuksia ja avaamaan liittymiä. Väärien henkilötietojen käyttäminen onnistuu helposti paitsi verkossa, myös kaupan kassalla.
Jos huomaa tulleensa ryöstetyksi, kannattaa toimia nopeasti. Puhelinliittymä suljetaan, maksukortit kuoletetaan ja henkilöpaperit ilmoitetaan kadonneeksi. Myös rikosilmoitus on syytä tehdä.
– Ei tarvita kuin muutama minuutti, kun varkaat ehtivät jo esimerkiksi nostaa käteistä pankkikortilla, Wikström muistuttaa.
Silmät auki ruuhkassa
Suomalaiset ovat taskuvarkaiden suhteen hieman hyväuskoisia. Varkaiden ei uskota liikkuvan oman kotikaupungin kaduilla tai ainakaan ei osata ajatella, että varas osuisi omalle kohdalle.
– Nyt ollaan keskellä taskuvarkaiden sesonkia eli kesää: kaupungilla liikkuu paljon väkeä eli myös tilanteita, joissa varkauksia voi sattua, on enemmän, Wikström muistuttaa.
Etenkin ruuhka-aikaan taskuvarkauksia sattuu esimerkiksi kaduilla, julkisissa kulkuneuvoissa, ostoskeskuksissa ja rullaportaissa. Iltaisin taas ravintolat ovat varkaille otollista metsästysaluetta. Taskuvarkaiden toiminta on nykyään myös Suomessa niin tehokasta ja ammattimaista, että uhriksi joutuva ei edes huomaa tulevansa ryöstetyksi.
– Taskuvarkailla ei ole tyypillistä uhria esimerkiksi iän tai sukupuolen mukaan, vaan kohteena on kaikenikäisiä naisia ja miehiä. Helppous ja sopiva tilanne ratkaisevat.
Taskuvarkauksiin voi myös varautua käyttämällä tervettä järkeä. Lompakkoa ja puhelinta on hyvä säilyttää etutaskussa tai laukussa suljetussa taskussa, ja laukku tai reppu kannattaa pitää koko ajan näkyvillä.
– Kannattaa olla varuillaan myös silloin, jos joku tuntematon tarjoaa apua vaikkapa kantamusten nostamisessa tai pyytää neuvoa. Hän on silloin niin lähellä, että samalla on helppo käydä myös taskulla.
Vinkkejä taskuvarkauksien välttämiseksi
– Säilytä lompakkoa ja puhelinta housujen etutaskussa tai laukussa suljetussa taskussa. Älä kanna laukkua ruuhkassa huolettomasti selän puolella tai jätä sitä vartioimatta.
– Älä säilytä maksukortteja ja niiden tunnuslukuja samassa paikassa.
– Suojaa toisella kädellä, kun näppäilet maksukorttisi tunnusluvun kassalla tai pankkiautomaatilla.
– Pidä laukustasi tai lompakostasi kiinni ruuhkassa tai jos joku tuntematon ihminen tulee liian lähelle.
– Tarkista etukäteen, miten voit kuolettaa maksukorttisi, sulkea puhelinliittymäsi ja ilmoittaa henkilöpaperit kadonneeksi mahdollisen taskuvarkauden sattuessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Erika Vikman täräyttää: ”Haistakaa koko Suomi vi**u”
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Ero Robert Heleniuksesta jäi taakse – Viivi Pumpanen löysi uuden rakkauden
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat