Entinen pääministeri Sanna Marin on matkustanut Emma-tyttärensä kanssa Japaniin. Marin julkaisi yhteisestä matkasta harvinaisia kuvia Instagramin tarinat-osiossa, jossa julkaisut säilyvät nähtävillä vuorokauden ajan.

Ensimmäisessä kuvassa äiti ja tytär istuvat lentokoneen bisnesluokan tilavissa istuimissa. Marin hymyilee kameralle, mutta Emman kasvot on peitetty. Pöydällä näkyy myös Finnairin lennoilta tuttua mustikkamehua.

– Matkustettiin Tokioon julkistamaan japanilainen versio kirjastani Toivo on tekoja. Olen niin iloinen, että tyttäreni Emma pystyi tulla mukaan, sillä Suomessa on tällä viikolla syysloma, Sanna kirjoittaa tarinassaan.

Marin on pukeutunut lentomatkalle rennosti. Hänellä on kuulokkeet korvillaan ja tohvelit jalassaan.

Työmatkalla myös yhteistä laatuaikaa

Marinin seuraavista Instagram-tarinoista käy ilmi, että Japanin-vierailuun on mahtunut kirjanjulkistuksen ohella runsaasti yhteistä tekemistä tyttären kanssa.

Julkaisuissa esitellään muun muassa Marinin muistelmateoksen Toivo on tekoja japaninkielistä painosta sekä äidin ja tyttären nähtävyyskierroksia Tokiossa.

Kaksikko on vieraillut esimerkiksi Tokion keisarillisen palatsin puutarhassa, jossa he ovat ihastelleet värikkäitä japanilaisia karppeja.

Matkan työosuuteen on puolestaan kuulunut Marinin esiintyminen Suomen suurlähetystössä kirjansa tiimoilta.

Äiti ja tytär ovat ehtineet myös TeamLab Borderless -taidemuseoon, joka tunnetaan näyttävistä ja elämyksellisistä digitaalisista taideteoksistaan. Marinin jakamien kuvien tunnelma muistuttaa japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman värikkäitä ja paikoin psykedeelisiä teoksia.

Museovierailulta Marin julkaisi myös hyväntuulisen peiliselfien.

Instagram-julkaisujen perusteella entinen pääministeri on saanut yhdistettyä Japanin-matkallaan onnistuneesti kirjansa markkinointiin liittyvät työtehtävät ja tyttärensä kanssa vietetyn loma-ajan.

Lähde: Seiska

LUE MYÖS: