Peliarvio: Hitman: Absolution

[jwplayer]http://youtu.be/whzAocJ1SBI[/jwplayer]
Mittatilaustyönä tehty mustapuku, nahkaiset ajohanskat, kalju pää ja viivakoodi-tatuointi niskassa. Ei, emme ole gootti-bileissä.
Herra 47 on täällä jälleen. Hitman: Absolution katkaisee pitkän odotuksen Hitman-sarjan peleissä. Vähäpuheinen palkkamurhaaja on uudistunut monella tavalla ja oppinut matkanvarrella uusia kikka kolmosia lajityyppinsä muilta edustajilta.
Mihin suuntaan ja kuinka onnistuneesti IO Interactive on jäyhän opportunistin seikkailuja sitten vienyt? Se selviää seuraavasta.
Ihan ensimmäiseksi on kehuttava IO Interactiven Glacier 2 -pelimoottoria. Hitman: Absolution on todella hyvännäköinen ja pyörii kivasti. Makeimmat ja siirappisimmat silmänekut ovat tietenkin tarjolla PC-pelaajille, mutta homma on todella komeaa konsoleillakin. Vakuuttavinta on se kuinka uusi moottori käsittelee suuria ihmismassoja, joista jokainen ihminen on kuitenkin vuorovaikutuksessa pelaajan kanssa erikseen. Ihan kirkkaimpaan kärkeen ei Hitman: Absolution grafiikoillaan pääse, mutta pelimaailman yksityiskohdat ja reagointi pelaajan tekemisiin ovat hatunnoston arvoisia suorituksia.Vaikka 47:n kalju on kiillotettu tälle vuosikymmenelle, laahaa juoni laadullisesti jäljessä. Juoni on tyypillistä valjua b-toimintaelokuvien tasoa. On muutama huikeaksi tarkoitettu juonenkäänne, jotka melkein jokainen osaa haistaa nurkan takaa. Tarinassa sekoitetaan kostoreissua ja avuttoman pikkutytön suojelua. Tarinan seurantaa elävöittävät ja piristävät kovasti ääninäyttelijät. Ääninäyttely on pääosin laadukasta ja äänet sopivat rooleihinsa. David Bateson loistaa edelleen 47:n äänenä. Hahmot ovat kuitenkin hyvin yksiulotteisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tarina ei itsessään ole mitenkään huonoin mahdollinen, mutta paljon parempaankin olisi mahdollisuuksia. Palkkamurhaajan seikkailujen kertomukset kuitenkin ajavat asiansa eikä tarinan seuraaminen tunnu pakkosyötöltä.
Aikaisemmista Hitmaneista tutut, varsin laajat kentät ovat nyt poissa. Paljaspäisen palkkamurhaajan temmellyskenttä on nyt hyvin paljon kapeampi. Voidaan jopa puhua putkesta muutamien tehtävien kohdalla. Uusi kenttäsuunnittelu on herättänyt tunteita suuntaan jos toiseenkin. Omasta mielestäni ratkaisu on onnistunut, pelimekaniikka ja kenttäsuunnittelu tukevat toisiaan loistavasti. Hyvin harvassa olivat ne kerrat kun tunsi että etenemisen lorahtamiseen oli syynä joku muu kuin itse.
Pelaamisen keskiössä on edelleen kohde ja se kuinkan päästää kohde päiviltä. Jokaisessa tehtävässä ei kuitenkaan ole kyse tappamisesta. Nyt mukana on palkkion tai pikemmin pisteiden mukaan kertyvä kykyjen kehitysjärjestelmä, joka toimii automaattisesti. Peliin on ripoteltu haasteita, joiden tulee täyttyä varsinaisen tehtävän aikana. Osa haasteista pysyvät samoina tehtävistä toiseen, osa taasen on tehtäväkohtaisia. Tehtäviä on mahdollista pelata uudelleen ja suoritetuista haasteista saa bonuksia pistekertoimeensa kun tehtävää yrittää uudelleen. Pisteillä peli palkitsee erinäisistä suorituksista itse tehtävän aikana. Suurimmat pojot saa yleensä siitä, kun saa hoidettua kohteensa pois elävien kirjoista tai pääsee tehtävän loppuun. Pisteitä myös sakotetaan. Jos joku huomaa palkkamurhaajamme tai tappotyön tohinassa syntyy turhia kalmoja, alkaa pistemittari pian näyttää pakkaslukemia.Itse pelaaminen on enimmäkseen hiippailua. Teorissa myös pelkällä räiskimisellä on mahdollista edetä, mutta ainakin pisteet ropisevat pois kovaa vauhtia niin toimiessa. Vaikeammilla vaikeustasoilla viholliset ovat sen verran haastavia ja 47:n kehopanssari niin paljon heikompi, että varjoissa ja nurkkien takana pyörii ihan mielellään. Ampuminenkin onnistuu muodikkaasti suojan takaa. Sen sijaan huohottamalla palautuva energiapalkki ei kuulu repertuaariin. Klassinen herrasmies, 47, luottaa edelleen perinteisiin laastareihin. Hitti-Matin ottaessa liikaa hittiä, pitää hakeutua ensiapukaapille. Kaappeja ei ole turhan paljoa per tehtävä ja niitä voi jokaista käyttää vain kerran. Paras vain pysyä piilosilla.
Tappokeikalla käsiin tarttuu milloin mitäkin irtainta. Melkein kaikkea voi käyttää vastustajien nirhaamiseen. Typerää virnettä oli vaikea välillä pitää poissa naamaltaan, kun sai vastustajan vainaaksi jollakin hyvin omalaatuisella tavalla.
Pelatessa sai ilokseen useasti huomata, että etenemään pääsi monin eri keinoin. Tämä lisää uudelleenpeluuarvoa. 47 Voi päästä tavoitteeseensa valepuvun turvin tai vaikkapa aiheuttamalla sähkökatkon. Valepukusysteemi on laitettu uusiksi. Nyt saman ammatinharjoittajat tunnistavat palkkamurhaajamme helpommin kuin muut hahmot. Ratkaisu tuntui aluksi ärsyttävältä, mutta siihen tottui pian ja pelityyliään oli helppo muuttaa sen mukaan. Ideana kaiketi on, että pelaajat eivät liikaa turvautuisi naamioitumiseen. Ihmetystä aiheutti alkuun kuitenkin se, että millä optikolla vastustajat olivat käyneet? Nimetön ammattitappaja tunnistetaan jopa kommandopipon ja kaasunaamarin takaa. Mahtavat olla lentäjiä kaikki, kun on näkö niin terässä?
Kalju tappajamme matkaa monenlaisissa ympäristöissä ja joihinkin palataan uudelleen. Kaikissa on kuitenkin hyvin elävä ympäristö ja skriptattuja tapahtumia pitkin kenttää tulee paljon vastaan. Skriptatut tapahtumat vaihtelevat paikoitellen pelaajan tehtävässä tekemien valintojen myötä. Muutamasta jälleennäkemisestä huolimatta, ympäristöt vaihtelevat kiitettävästi ja niissä on paljolti tunnelmaa.
Tunnelmaa tappokeikkoihin tuo myös musiikki, joka onistuu hieman ailahtelevasti. Jesper Kyd ei enää toimi säveltäjänä, mutta tilalle tulleet Thomas Bärtschi, Peter Kyed ja Peter Peter hoitavat homman melko mallikkaasti ja sarjan hengessä. Tunnelmaa viritetään sopivan mahtipontisilla sävelillä ja fiilis on tosi korkealla parhaimmissa kohdissa. Aivan kaikki musiikit eivät vakuuta, mutta ne hetket ovat onneksi harvassa. Äänimaailma on muuten onnistunut ja kaikessa on aseista lähtien on hyvä soundi.
Palkkamurhaamisessa ei varsinaisesti kilpailla moninpeleissä, mutta Absolution tuo Hitman-sarjaan Contracts-pelimuodon. Ideana on, että kuka pelaaja tahansa voi pelata minkä tahansa tarina-tilassa avaamansa tehtävän. Tehtävästä voi vapaasti merkata yhdestä kolmeen hahmoa kohteiksi. Tämän jälkeen pelaajan pitää saada päästettyä kohteet päiviltä. Peli tallentaa kohteet, keinot niiden murhaamiseksi, vaikeustason ja ties mitä kaikkea muuta. Peli antaa tehtävälle palkkioarvon sen mukaan kuinka haastavasti se on toteutettu. Pelaaja nimeää tehtävän ja se ladataan verkkoon. Verkosta voi selailla muiden suorittamia tehtäviä ja koittaa suorittaa niitä palkkion toivossa. Palkkiot voi käyttää aseidensa tuunaamiseen, joka on kuitenkin valitettavan kallista. Tehtäviä on paljon ja osa jopa haastavampia, kuin mitä tarinatilalla on tarjota. Taso pelaajien luomissa tehtävissä on tietenkin vaihteleva. Contractsin parhain idea on se, että tehtävä ei voi olla mahdoton, joku on sen jo parhaimmilla läpäisyvaatimuksilla suorittanut.
Hitman: Absolution on raikas päivitys sarjaan. Monelle veteraanille on varmasti järkytys, kun pelimekaniikkaa on suunniteltu paljolti uusiksi. Hitman: Absolution tekee kuitenkin niin monta asiaa oikein ja vielä laadukkaasti, että siitä on vaikea olla pitämättä. Pelillä on tarpeeksi kestoa ja kaikenlaista pikkunäperreltävää riittää. Pelissä on omaa vinoutunutta huumoria, joka ei varmaankaan kaikkiin uppoa, mutta en usko sen olevan suuri häiriötekijäkään. Täydellinen peli Hitman: Absolution ei ole. Viilattavaa riittää ja sarjalla on varaa kasvaa vielä moneen suuntaan. Uusin palkkamurhaajan tarina on kuitenkin erittäin viihdyttävä ja tehtäviin palaa mielellään uudestaan parempien pojojen toivossa.
Herra 47 tappaa talossa ja puutarhassa. Kirjaimellisesti!
Lajityyppi: Toimintahiiviskely
Ikäraja: 18
Julkaisuaika: 20.11.2012
Testialusta: PS3
Muut alustat: PC, Xbox 360
Kehittäjä: IO Interactive
Julkaisija: Square Enix
Pelaajamäärä: 1
Muuta: Verkko-ominaisuuksia, HDTV 720p, värähtelytoiminto