Tässä on syöty koko rahan edestä!

Vuonna 2018 täytin 50 vuotta.Koin olevani elämäni kunnossa.Elämä oli mallillaan. Lopetin tupakan polton ja vieroitin itseni vuosia kestäneestä sokerikoukusta. Aloin liikkumaan ja katsoin mitä söin. Olin onnellinen ja voin hyvin.

Vuosi vaihtui ja elämä muuttui. Elämää ei voi ennakoida. Menetin molemmat vanhempani kahden vuoden aikana. Perhe-elämääni kosketti monta surullista ja haastavaa asiaa, joihin ei voinut vaikuttaa, vaikka kuinka olisin halunnut. Suru ja alakuloisuus valtasivat mieleni. Siihen kirsikkana kakun päälle vaihdevuodet.

Tähän kaikkeen parasta lohtua oli kaivaa karamellit ja muut namut naftaliinista antamaan edes hetkellistä hyvän olon tunnetta. Ruoka-annokset kasvoivat, liikunta väheni ja lantio leveni.

Ennen kun levikset repeäisivät oli farkut vaihdettava verkkarihousuihin. Ystäviä tapasin vain puhelimen välityksellä. Lopetin lähestulkoon kaiken sosiaalisen elämän, en osalistunut mihinkään juhliin tai tilaisuuksiin. Piileskelin kaupassa hyllyjen välissä, jos joku tuttu sattui tulemaan samaan kauppaan. Häpeän tunne oli niin suuri, etten kehdannut yksinkertaisesti tavata ketään. En voinut katsoa itseäni peilistä. Ajatukseni itsestäni oli vanha, ruma ja läski.

Puhuin suvereenisti itsestäni kotona läskinä ja vitsailin perheelleni, etten voi mennä mihinkään juhliin, kun kukaan ei tunne minua. Minun on laitettava nimikyltti rintaan, jotta minut tunnistettaisiin. Mietin, mitä ihmiset miettivät ja mitä Claudialle on tapahtunut. Ja jos eivät muuta todennäköisesti miettineet, niin ainakin sitä, että on Claudia ollut ruoka-aikana kotona.

Vakio sloganini ”lihavat on lepposia, ne keksii hyviä kepposia” ei enään naurattanut. Ei ollut kehopositiivisuudesta tietoakaan. Verenpaineet alkoivat olemaan koholla. Joka paikkaan sattui ja mieli oli koko ajan enemmän ja enemmän maassa.

Eräänä päivänä tapasin ystäväni Nina Mikkosen. Hän oli tehnyt mahtavan elämäntapamuutoksen Nelosen Suurin Pudottaja Suomi -ohjelmassa. Nina oli nuortunut silmissä ja koko ihminen säteili onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Hiljaa mielessäni ajattelin, että voi kun itsekkin saisi itsestään irti ja saisi itsensä taas kuntoon.

Mietin, etten ehkä tämän ulkonäkökompleksini kanssa voisi koskaan osallistua moiseen ohjelmaan, paljastaa koko kansalle painoani ja ottaa punitustilanteessa slipoveria pois. Voi apua! Vaikka tuskin kenellekään minään suurempana yllätyksenä tulee, että ai tuolta slipoverin alta kuoriutuikin varsin kookas nainen, eikä mikään fitness-tyttö. Asiaa jäin miettimään, ja Ninalle ohimennen taisin mainita, että olisipa kiva, jos minuakin pyydettäisiin joskus moiseen mukaan. Kyllä tässä iässä pitää alkaa elämään jo terveys edellä.

Niin siinä sitten kävi. Viime keväänä Jupe Tuomola soitti minulle ja kysyi, olisinko halukas lähtemään Nelosen Suurin pudottaja Suomi -ohjelmaan. Hän kyllä kysyttyään tokaisi, vaikket sinä mikään lihava ole. Ja minä vastasin: ”Ai en vai. Jupe me ollaan nähty viimeksi 2014 tai jotain sellaista”. No niin tai näin. Intoa piukeanana päätin lähteä mukaan.

Tarkoitus oli terveys edellä oppia syömään oikein ja liikkumaan pitkän tauon jälkeen. Tätä soittoa, jos jotain voisi kutsua elämän lottovoitoksi.

Minulla oli maailman paras tiimi, Ryhmä rämä. Nämä ihmiset olivat paras mahdollinen vertaistuki ja antoi motivaatioita projektille. Parhaimmat valmentajat Janni Hussi ja Aki Manninen antoivat ammattitaitonsa ja tietonsa meille eväiksi tähän suureen elämäntaparemonttiin.

Tuotantotiimi ja kanavan väki olivat niin hengessä mukana, että pikku hiljaa sitä alkoi tulemaan sinuksi itsensä kokonsa ja kuntonsa kanssa. Meillä oli kaikille kilpailijoilla vain yksi vihollinen joka piti selättää: läski! Sieltä se kehopositiivisuuskin pikkuhiljaa alkoi nostamaan päätään. Ihminen on sitä mitä syö. Tottumuksia pitää muuttaa, jos haluaa tuloksia.Mutta sisältä ja sydämestämme olemme kaikki silti samanlaisia. Oli painoa 75 kg tai 175 kg.

Elikä nyt sitä ollaan tultu kaapista ulos ja syksyllä nähdään, minkälainen on lopputulos!

Ohjelma alkaa Nelosella 17. syyskuuta.

Kirjoitan matkastani Suurin pudottaja -leiriltä ja projektistani Claudia minttiin tässä blogissa.

Pysy mukana

Claudia