Huppista keikkaa, kun mummokin breikkaa. Haastetehtävänä oli tällä viikolla kalorien tietämys, mikä oli meillä hyvin hanskassa, 5/5 tulos oli kova ja niin me siniset vietiin taas punaisia kuin kuoriämpäriä.

Hopea ei ole häpeä, vaikka kulta voitetaan ja hopea hävitään. Palkintona me siniset saimme illallisen pöytään tarjoiltuna. Punainen joukkue joutui tiskaamaan sinisten astiat. Makoisa dinneri oli tietämyksellä ansaittu.

Tunnelma leirillä alkoi olemaan paikoittain jännittynyt. Meijun (Suvas) poistuminen selvästi vaikutti joukkueiden energiaan. Yhtä suurta perhettä alkaa jakaantumaan pienempiin kuppikuntiin.

On paljon asioita, mitä ette ole nähneet tv:ssä. Monelle voisi tulla pienoisena yllätyksenä, miten alku ventovieraiden ihmisten kanssa lähti käyntiin. Yksi hymyili ja oli iloinen pääasiassa vain silloin, kun kuvattiin. Toinen juoksee seurueesta toiseen muina Ulla Taalasmaina JUORUJAJUORUJAJUORUJA-tyylillä. Kolmas oli valmis sahaamaan jalkansa poikki, jotta pääsee finaaliin. Neljäs kertoo maailman hauskimpia tarinoita ja viides tiesi kaikista asioista maan ja taivaan väliltä, niin paljon, että tuli opittua itsekin paljon uutta.

Kartanossa on monta suurta persoonaa kokemassa kovaa rääkkiä, siinä alkoi helposti paukkumaan muutkin kuin keittiön kaappien ovet. Mutta täytyy sanoa, että kaikki olivat ihania ja valloittavia persoonia.

Television katsojille takana on nyt viikko leiriä. Kilpaileva joukkueemme punaiset on treenannut salilla, vetäneet kunnon äijätreeniä. Meiju parka mukana. He ovat alkaneet myös naureskelemaan meidän sinisten joukkueen kuviokellunnoille ja leikkimielisille tehtäville.

Suurin pudottaja oli tällä viikolla Oskari, joka pudotti huikeat -3.5 kg. Mahtava suoritus! Minä suureksi yllätykseksi toisena, en olisi ikinä uskonut, että pudotan -3.2 kg. Itkuhan siinä tuli liikutuksesta ja jännityksen laukeamisesta. Minusta tuli muutenkin leirin virallinen itkijä.
Itken ilosta, surusta ja muuten vaan.

SÄÄLISTÄ JATKOON!

Onko sääli sairautta ja tuntuuko sälillä ansaittu jatkopaikka oikealta ja onko se juhlimisen paikka? Siitä voi olla montaa mieltä, menikö tämän viikon jaksossa pudotus ihan putkeen. Moni ennakkoon jakson Ruudusta katsonut, on ilmaissut ihmetystä, miksi Meiju luopui paikastaan. Se oli silkkaa sääliä. Meiju ei halunnut tuottaa pettymystä Danille. Toki Meijun arpa osui Akin valmennukseen, joka näin omastakin näkökulmasta oli enemmän äijätreeniä, kun naisten kevyesti keskellä päivää voikkaamista.

No niin tai näin Danin motto on ”tänne ei olla tultu häviämään”, ja hän on valmis pelaamaan härskiäkin peliä, koska hän on tullut voittamaan. Hänellä on ehdottomasti koko porukan kovin kilpailuvietti. Tulette vielä yllättymään moneen kertaan, miten Danin kilpailee voitosta keinoja kaihtamatta.

ENSI VIIKOLLA!

Dani joutuu Akin puhutteluun. Ensimmäisen viikon painonpudotus tulos -1kg saa Danin sooloilemaan ja hän ei usko Akin metodeihin, vaan luottaa omiin oppeihinsa.
Miten toinen joukkue selviää haastetehtävästä, kun yhden on jättäydyttävä pois kisasta.

Suurin pudottaja Nelosella torstasin klo 20:00