Julkkismiehet vs. tavismiehet

Nuorempana ja aina tutustuessani uusiin miehiin moni mies sanoi minulle ”tuskin sä oot kiinnostunut tällasesta taviksesta, kun sulla on niitä julkkismiehiä”.
Tämä koko lause on ihan järjetön omasta mielestä. Ja voisin jopa väittää, että tämän allekirjoittaa moni muukin tunnettu nainen.
Ymmärrän kyllä sen, että ajatus perustuu varmasti siihen, että monet luulee, että sitten tämän toisen tunnetun kanssa voi jakaa saman ajatusmaailman ja kaiken sen ympärillä. Mutta entä jos ei tahdokaan? Jos sen julkkiksen viitan haluaa riisua heti eteisessä ja päivitellä puolison kanssa päivän säätä…
Itse en ihaile julkisuudessa olevia henkilöitä. En pidä heitä mitenkään sen ihmeellisempinä. Pidän kyllä persoonista. Monesti joku esillä oleva henkilö saattaa omata todella mielenkiintoisen persoonan ja ainutlaatuista karismaa. Hänessä on jotain mikä on tuonut hänet siihen pisteeseen, ajattelen. Olen nähnyt elämäni aikana miltei jokaisen suomalaisen julkkiksen ja pidän heitä oikein tavallisina ihmisinä. Toki on minulla kyllä olemassa lista ylimielisistä julkkiksistakin.
Olen ollut tunnettujen miesten kanssa ja täytyy sanoa, että kokemus on pääasiassa surkea. Jos haluaa naisena nöyrtyä ja katsella vierestä ”rokkitähden” elämää niin mikäpä siinä. Tunnettu kaikkien haluama mies kun saa nussia, pettää, mokata ja dokata niin paljon kun haluaa, mutta sun pitää vaan jaksaa, koska muutenhan siellä oven takana on se jono hei!
Kaikista hauskin vitsi on mun mielestä ollut se pettäminen, kun halutaan joka päivä eri naista ja selitys on, että ”hei et sä voi olla noin mustasukkainen, sun pitää ymmärtää, että se kuuluu mun työnkuvaan, en mä voi sanoa niille törkeesti”.
Eli suomeksi sanottuna julkkismies ei voi kieltäytyä, jos joku fanimimmi hyppää sen munan päälle risteilyllä ettei se vaan olisi epäkohtelias ja sille naiselle tulisi paha mieli.
En tietenkään väitä, että tämä tapahtuu jokaisen kohdalla, mutta oman kokemuksen mukaan se on pitkälti näin. Julkisuus on miesten kohdalla usein todella iso pala purtavaksi.
Naiset saavat usein läpi elämänsä huomiota miehiltä huolimatta siitä ovatko he tunnettuja vai eivät. He osaavat käsitellä miehiä ja sanoa ei. Kun taas miesten tilannetta voisi verrata vaikka niin, että kuvitelkaa koulun suosituin poika lätkäjoukkueesta. No, sillä on naisia ja ehkä tarjontaa on jopa niin paljon, että ei huvita seurustella tai joutuu sanomaan joskus ei. Mutta julkisuus on miehelle tämä vielä potenssiin kymmenen.
Nainen, joka on esillä ja osaa tehdä työnsä asiallisesti ei kaipaa rinnallensa näyttelykappaletta.
Näin tavallinen mies peittoaa julkkismiehen:
1. Keskittyy enemmän naiseensa kuin itseensä
2. Viihtyy enemmän kotona
3. Vähemmän muiden naisten huomiota tarkoittaa mielenrauhaa
4. Kokemuksen mukaan parempia sängyssä
5. Varteenotettavampia sulhasehdokkaita
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?