Jukka Hildén avautuu avioerostaan podcastissa – pojan reaktio mursi sydämen: ”Potki ja hakkasi sänkyä”
Duudsoneista tuttu Jukka Hildén avautuu Roope Salmisen luotsaamassa podcastissa Kolme käännekohtaa suhteestaan ex-vaimoonsa Outi Haapasalmeen. Hän kertoo tavanneensa Outin palattuaan takaisin Suomeen vaihto-oppilasvuodeltaan Yhdysvalloista. Ex-pariskunnan ensitapaaminen tapahtui lukion pihamaalla.
– Näin keskellä Seinäjoen lukion pihaa maailman kauneimman tytön, joka oli Outi. Kävelin hänen luo ja sanoin: ”Moi, mun nimi on Jukka, mikäs sun nimi on? Mä haluaisin lähteä sun kanssa treffeille”, Jukka avautuu ex-pariskunnan ensitapaamisesta.
Pariskunnan suhde päättyi eroon vuonna 2018. Jukan mukaan pariskunnan ero tuli lähes kaikille isona yllätyksenä. Ennen suhteen päättymistä he olivat käyneet parisuhdeterapiassa niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa, missä asuivat vuosia Jukan töiden takia. Pariskunnan suhde voi hyvin, mutta he olivat ajautuneet vuosien aikana kauaksi toisistaan.
Pahinta Jukan mukaan erossa oli lasten kokema tuska. Jukka muistelee podcastissa hetkeä, kun he kertoivat lapsille suhteen päättymisestä. Hän kuvailee kyseistä ajanjaksoa elämänsä kauheimmaksi hetkeksi.
– Meidän tytär oli vielä niin pieni, että hän teki kaikesta leikkiä, mutta poikamme ymmärsi. Miten se riipii mielessäni, kun poika oli sängyllä mahallaan ja potkii ja hakkaa sänkyä ja sanoo vain: ”Perukaa päätös, perukaa päätös”, Jukka muistelee.
Tänä päivänä ex-pariskunnalla on hyvät välit. Lapset ovat vanhemmillaan vuoroviikoin, ja Outi tulee hyvin toimeen myös Jukan uuden vaimon Chachin kanssa.
Lue myös:
IS: Jukka Hildénille sakot huumekärystä – ”Nuo ajat menivät sumussa”
Näin Jukka Hildén kommentoi huumesyytettään – ”Ymmärrän, ettei tämä ole Suomessa laillista”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!