Alma Hätösen syöpään menehtynyt sisko laskettiin haudan lepoon – ”Tilaisuus oli kaunis ja herkkä”
Suosittu mediapersoona Alma Hätönen kohtasi lokakuussa suuren surun, kun hänen 39-vuotias siskonsa menehtyi syöpään.
Tällä viikolla Hätönen kertoi omalla Instagram-tilillään, että hänen edesmennyt siskonsa haudattiin viime perjantaina 11. marraskuuta. Hätönen on julkaissut koskettavan videon, jonka yhteydessä hän muistelee herkkää hetkeä.
– Hautajaiset olivat viime perjantaina. Tilaisuus oli kaunis ja herkkä, mutta olin ja olen sen jälkeen uupunut, Hätönen toteaa kirjoituksessaan.
– Jotenkin niiden myötä tämä tietty, edelleen niin omituiselta tuntuva, ajanjakso sai päätöksensä, hän lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hautajaiset käynnistivät Hätösen elämässä uuden ajanjakson.
– Nyt vasta pääsee todella sisäistämään tapahtunutta, lepäämään ja maadoittumaan taas. Hengittämään, palautumaan ja ehkä ujosti kuulostelemaan sitä, miten itse jaksan kaiken tämän keskellä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Voimaa ja helpotusta vaikean tilanteen käsittelyyn Hätönen on saanut luonnosta ja läheisten ihmisten kanssa oleskelusta. Hänen julkaisemallaan videollaan näkyykin paloja Hätösen ja hänen ystävänsä sieniretkeltä, jossa oli mukana kaksi suloista koiraa.
– Tänään maadoittajina toimivat metsä, sienet, sienipiirakan tekeminen ja ihmis- sekä koiraystävät. Pieni pentu ja elämää nähnyt koiravanhus. Heissäkin näkyy elämän kiertokulku, kuinka toinen on vasta aloittanut ja toinen jo valmistautuu lähtöön. Kuinka tässä hetkessä on niin paljon menneisyyttä ja tulevaisuutta, Hätönen kiteyttää.
Näet videon alta tai täällä.
Lue myös:
Siskonsa menettänyt Alma Hätönen avautuu surustaan – ”Edessä on todella kipeitä päiviä”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta