Amin Asikaisen kaksoset saivat nimet – julkaisivat harvinaisen kuvan koko perheestä!
Ex-nyrkkeilijä Amin Asikainen ja hänen puolisonsa Nadia Ammouri juhlistivat ristiäisiä tänä viikonloppuna. Pariskunnan kaksoset saivat nimet, jotka alkavat Aminin mukaan A-kirjaimella.
– Tänään meidän ihanat prinsessat saivat kauniit nimet. A-tyttö: Adina Aisha Asikainen. B-tyttö: Amina Yasmeen Asikainen, Amin kirjoitti.
Amin julkaisi ristiäisjuhlista söpön yhteiskuvan, jossa ovat kaikki perheen lapset.
Nadia Ammouri on aikaisemmin kertonut omalla Instagram-tilillään synnytyksen olleen dramaattinen ja aiheuttaneen toiselle kaksosvauvalle olkapunosvaurion.
Pariskunta kertoi tapahtumista tarkemmin Seiska-lehden tuoreessa haastattelussa. Vauvan käsivaurio on tieteelliseltä nimeltään Erbin pareesi. Vahinko sattui kaksosen ulosvetorytäkässä, ja vauvan käden toiminta voi olla pysyvästi vahingoittunut.
– Emme olleet kuulleetkaan kyseisestä vauriosta. Aluksi vauvan käsi ei liikkunut vaan oli kuin halvaantunut, Nadia kuvaili Seiskalle.
Naisen mukaan pahinta tilanteessa oli epätietoisuus. Edes lääkäri ei osannut arvioida vaurion vakavuutta.
– Se tuntui pahanenteiseltä ja raastavalta. Piti vain odottaa, Naida totesi.
Vaikea tilanne toi haasteita myös Nadian ja Aminin parisuhteeseen. Molempien stressitilat olivat synnytyksen jälkeen hyvin korkealla ja erityisesti Nadia tunsi olonsa lohduttomaksi.
Amin pyrki omien sanojensa mukaan valaa toivoa puolisoonsa.
– Otimme tästä vähän yhteenkin. Halusin vain uskoa parasta, että kyllä käsi tulee kuntoon, Amin muisteli.
Huoli herätti kuitenkin myös Aminissa vahvoja tunteita, joita hän ei halunnut näyttää Nadialle.
– Itkin kotona yksin, mies tunnusti.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”