Anna Puu patikoimassa erämaassa – poseeraasi luomuna paljussa ilman rihman kiertämää
Laulaja Anna Puustjärvi, 41, lähti Lappiin katsomaan ruskan rippeitä, mutta kohtasikin kunnon talven.
Lappiin on viikon aikana saatu todella reilu lumipeite, jota myös Anna Puu pääsi todistamaan. Muonion kunnassa sijaitsevalla Särkitunturilla patikoinut laulaja julkaisi ihania kuvia ja videoita kauniista erämaasta.
Anna pääsi ruokkimaan kuukkeleita, jotka ovat tunnetusti todella kesyjä ja syövät jopa ihmisten käsistä. Videosta päätellen häntä jännitti kohtaaminen pienen linnun kanssa.
– Kuukkeliterveiset Särkitunturista! Täällä on taivaallisen upeat kelit ja lunta just kivasti pikkupatikointia ajatellen.
Erämaassa viihtyvä laulaja oli varautunut talven tuloon ja pukeutunut asianmukaisesti. Koko perhe oli Annan mukana viettämässä syyslomaa varsin talvisissa merkeissä.
Kuvien perusteella tulee mieleen, että kyseessä olisi laskiainen, eikä lokakuun puoliväli.
– Eteenpäin sanoi mummo lumessa! Anna kirjoitti upean kuvan yhteyteen.
Päivän päätteeksi Anna Puu pulahti paljuun yhdessä yrittäjä Minna Puustjärven kanssa. Molemmat neitokaiset olivat perisuomalaiseen tapaan ilman rihman kiertämää.
– Sit sauna ja palju ilta-auringossa 10/10, Anna kirjoittaa Instagramin tarinat -osiossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”