Kuva: Instagram @sikkesumari
Anna: Sikke Sumari sanoi aviomiehelleen ”minä rakastan sinua” viimeksi 2019 – ”Maria Veitola sai Tonyn ja minut sanomaan sen”
Juontaja, ravintoloitsija ja kokki Sikke Sumari, 69, on ollut naimisissa miehensä Tony Ilmonin kanssa jo lähes 40 vuotta. Pariskunta viettää vuosipäiväänsä huhtikuussa.
Anna-lehden haastattelussa Sikke kertoo vuosikymmenten mittaisesta avioliitostaan tarkemmin ja paljastaa myös olevansa huono sanoittamaan rakkautta.
– ’Minä rakastan sinua’ on niin juhlallinen ja pompöösi lause. Maria Veitola sai Yökylässä-ohjelmassaan 2019 Tonyn ja minut sanomaan sen toisillemme edellisen kerran, Sikke paljastaa.
Hän ja Tony ovat siis sanoneet toisilleen ”minä rakastan sinua” viimeksi toissavuonna.
– Ei rakkautta tarvitsekaan koko ajan jankuttaa, Sikke toteaa ja kertoo mieluummin sanovansa keittiössä häärivälle miehelleen esimerkiksi, että ”ihanaa, kun laitat mulle ruokaa”.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. Vaikkei pariskunnan kotona tunnusteta rakkautta sanallisesti jatkuvasti, Sikke kertoo tuntevansa olonsa rakastetuksi. Hän sanoo, ettei hänelle ole päässyt syntymään ihailuvajetta, joka pitäisi täyttää esimerkiksi syrjähypyillä. Sikke myöntää kuitenkin, että hänen ja Tonynkin liitossa on ollut omat vaikeutensa vuosikymmenten saatossa. – Meidän suhteessamme on aina kulkenut mukana rakkauden punainen lanka. Joskus se on päässyt rispaantumaan ohueksi säikeeksi. Sitten siihen kohtaan on pantu solmu ja jatkettu eteenpäin, Sikke muotoilee.
Mikäli upotus ei näy, katso julkaisu täältä. Lue myös: Stefan Thermanilta yllättävä päivitys – julkaisi yhteiskuvan Sofia-rakkaansa kanssa! Mika Salon Henna-rakas on näyttävä kaunotar – esittelee kurvejaan somessa! Yö palaa keikkalavoille ensi kesänä – yllätysnimi hyppää Olli Lindholmin saappaisiin
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”