Julkkiskokki ja yrittäjä Teresa Välimäki, 46, avautuu Anna-lehdessä lapsuudestaan ja vaikeasta isäsuhteestaan. Lapsuutta varjosti isän runsas alkoholinkäyttö ja väkivalta Teresan äitiä kohtaan.

Isä työskenteli pitkiä aikoja merillä ja äiti teki kolmea työtä, joten Teresa oppi jo lapsena pitämään huolta itsestään. Kun hän oli ylä-asteella vanhemmat erosivat ja välit isäänkin lämpenivät hetkellisesti. Lukion jälkeen Teresa lähti au pairiksi Sveitsiin, jossa juhli myös 20-vuotissyntymäpäiviään.

– Sain lahjaksi läjän suomalaisia lehtiä. Yhdessä oli juttu transihmisistä ja sen yhteydessä kuva isästäni, Teresa kertoo Anna:ssa.

– Olen aina ollut hyvin suvaitsevainen, mutta loukkaannuin suuresti siitä, ettei isä luottanut minuun kertoakseen näin suurta asiaa. Se tuli täysin puskista.

Teresa kävi asiaa läpi äitinsä kanssa. Selvisi, että isä oli jo korjannut sukupuolensa ja uusinut jopa sosiaaliturvatunnuksensa. Hän kuitenkin kielsi asian tyttäreltään ja syytti Teresan äitiä valehtelijaksi.

– Se loukkasi minua vielä enemmän. Tuntui, ettei isä arvostanut minua tai luottanut minuun puhuakseen asiasta reilusti ja avoimesti. Tämä oli viimeinen pisara.

Tapahtuneen jälkeen Teresa ei pystynyt enää tapaamaan isäänsä lukuunottamatta muutamia puhelinkeskusteluja. Isä kuoli keuhkosyöpään vuonna 2011.

Lähde: Anna

Lue myös:

Kohun keskelle joutunut Sonja Aiello poistui somesta – raju syy taustalla: ”Voin tällä hetkellä henkisesti todella huonosti”

Fitnesstähti Erna Husko avautuu tv:ssä itkuisena erostaan – ”Ehkä tää on karma”