Kuva: AOP
Anna: Toimittaja Mervi Kallio poikkeuksellisen avoimena – ei koskaan hankkinut lapsia: ”Olen miettinyt, kadunko vapaaehtoista lapsettomuuttamme”
Urheilutoimittajana tunnettu Mervi Kallio kertoo tuoreessa Anna-lehdessä, ettei koskaan hankkinut lapsia hänen pitkäaikaisen puolisonsa Jonin kanssa.
Pariskunta ei Kallion mukaan ole kuitenkaan missään vaiheessa tehnyt selkeää päätöstä siitä, haluavatko he lapsia vai eivät.
– Elämä on mennyt eteenpäin, eikä sopivaa aikaa ehkä vain ole tullut eteen. Viime aikoina olemme puhuneet paljon siitä, että meidän on hyvä olla kaksin, Kallio toteaa.
Kalliolle ei hänen omien sanojensa mukaan koskaan tullut vauvakuumetta, vaikka hän rakastaakin lapsia. Hänelle riittää hyvin se, että on kuuden lapsen ”ylpeä ja onnellinen kummitäti”.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Silti lapsettomuus on toisinaan mietityttänyt Kalliota. – Olen toki miettinyt, kadunko vapaaehtoista lapsettomuuttamme myöhemmin. Joskus pohdin, miten suurta iloa isovanhemmuus tuottaisi omalle äidilleni, sillä olen vanhempieni ainoa lapsi, Kallio myöntää. Kallio ei kuitenkaan halua hankkia perheenlisäystä ainoastaan sen vuoksi, että joku toinen ilahtuisi. Toisaalta hänen äitinsä ei koskaan ole painostanutkaan häntä siihen. – Arvostan suuresti, ettei hän ole puuttunut asiaan, Kallio summaa. Lähde: Anna Lue myös: Harvinainen kuva! Urheilutoimittaja Mervi Kallio poseeraa miehensä kanssa – pariskunta pitänyt yhtä jo liki 29 vuotta Kirsi Alm-Siira esitti seuraajilleen merkittävän kysymyksen – vastauksia yli 1000: ”Jos tämä ei kelpaa…” Shokkiuutinen! Jutta ja Juha Larm joutuivat muuttamaan vain muutaman viikon asumisen jälkeen unelmakodista evakkoon: ”Pitkään mietimme, että yritämmekö salailla asiaa”
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”