Anni Hautala kertoi riitaisasta alusta Jaajo Linnonmaan juontoparina – ”Lähdettiin niskojamme nakellen töistä”
Juontaja Jaajo Linnonmaa jäi viime viikolla kolmen kuukauden isyyslomalle Aamulypsy-ohjelmasta. Viimeisessä lähetyksessä hän lahjoitti juontajakollega Anni Hautalalle tuhansien eurojen arvoisen Hublot-merkkisen Big Bang -rannekellon ja piti myös koskettavan puheen.
Hautala palasi viimeiseen yhteiseen lähetykseen Instagram-tilillään julkaiseman kuvasarjan kera ja muisteli samalla juontoparin yhteistä taivalta.
– Olihan viikko! Meillä oli Jarskin vikat Aamulypsyn lähetykset ennen isyysvapaata. Oli joululounas ja yllätyspuhe ja lahja. Olin niin häkeltynyt siinä hetkessä, että en osannut sanoa mitään muuta kuin, että ei kai mua ryöstetä heti kun lähden töistä, Hautala kuvailee viimeisen lähetyksen tunnelmia.
Kaksikon ystävyys alkoi jo ennen Aamulypsyä 2000-luvun alussa, mutta alku ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta.
– Aamulypsyn alkuaikoina me välillä riideltiin spiikkien välit milloin mistäkin ja lähdettiin niskojamme nakellen töistä. Vuosien saatossa riidat loppuivat ja entistä selkeämmäksi kävi, että me kuulutaan ilman muuta samaan studioon, Hautala muistelee.
– Ystävyys punoutui onneksi myös töiden ulkopuolella, enkä olisi voinut kuvitellakaan saavani itselleni niin lojaalia ystävää kuin Jarski on. Kiitos kauniista sanoistasi Jaajo tiistain lähetyksessä. Tunnen niin samoin ja olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen maailmalle tai yläkerran tyypille, että löysin just sut. Ihania isyysvapaapäiviä! Nauti niistä!
Lisäksi Hautala kiittää Linnonmaata vielä kerran myös saamastaan ökykellosta.
– Kiitos myös AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄSTÄ lahjasta. Olen niin häkeltynyt edelleen. (Ja useille huolestuneille tiedoksi: lahjaveroa varten ilmoitus verottajalle tehty).
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Anni Hautala julkaisi hauskan kuvan raskausvatsastaan – ”Hetken kyllä harkitsin”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iida Vainion ja Archie Cruzin suhteessa käänne – mitä tämä nyt sitten tarkoittaa?
- Helena Koivulta suoraa puhetta käräjien jälkeen: ”Jos oikeasti rakastat lastasi”
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin