Annimari Korte kertoo uutuuskirjassaan häntä järkyttäneestä murhatragediasta: ”Koetin esittää normaalia ja pidättelin kyyneleitä”
Aitajuoksija Annimari Korte, 33, kertoo urheilutoimittaja Mika Saukkosen kirjoittamassa elämäkerrassaan Yli kaikkien aitojen (Tammi) traagisesta tapahtumasta, joka pysäytti tuolloin 21-vuotiaan Kortteen.
Korte opiskeli tuolloin Yhdysvalloissa San Diegossa ja oli juuri palannut jouluksi Suomeen. Tarkoitus oli lähteä ulos juhlimaan hyvän ystävän kanssa, kun tämä otti yllättäen puheeksi aiemmin Lohjalla tapahtuneen henkirikoksen. Nuori nainen oli murhattu ja Korte sai nyt kuulla, että uhri oli hänen treenikaverinsa.
– Minua alkoi ahdistaa. Kurkkuani kuristi. Koetin esittää normaalia ja pidättelin kyyneleitä. Lähdimme ulos, mutta ajatukseni harhailivat eikä mistään juhlimisesta voinut puhuakaan, Korte kertoo kirjassa.
Hän ei puhunut asiasta ystävänsä kanssa enempää, mutta järkytys purkautui myöhemmin kotona itkuna ja vavisutti myös aiturin turvallisuudentunnetta.
– Olin aina luullut ja olettanut, että elämä on turvallista ja että jotakin tällaista saattoi kyllä tapahtua ehkä Yhdysvalloissa, missä olin jo pitkään ollut. Mutta että Suomessa? Sitä en voinut uskoa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Katso video! Annimari Korte loikkaa bikinit päällä ja pakarat vilkkuen hankeen: ”Hurja mimmi oot!”
Annimari Korte poseeraa hollantilaistähden kanssa – hurjat vatsalihakset varastavat huomion
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman