
Apulanta juhlii kolmekymppisiään Olympiastadionilla – ”Meitä pidettiin hulluina”
Suomen menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuvan Apulannan perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Juhlan kunniaksi heinolalainen bändi nousee suuryleisön eteen Olympiastadionilla lauantaina 21. elokuuta 2021.
Apulanta kertoi A30-nimisestä juhlakonsertistaan omalla Instagram-tilillään tänään maanantaina.
Yhtye kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä siitä, kuinka heidän kykyjään epäiltiin vahvasti 90-luvun alussa.
– Kun 30 vuotta sitten julistimme, että meidän bändistä tulee vielä Suomen paras, meitä pidettiin totaalisen hulluina. Apulannan tarina olisi jäänyt kertomatta mikäli olisimme tuolloin kuunnelleet viisaampia, Apulanta kirjoittaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Nyt olemme isoimman asian edessä, mihin orkesterimme on koskaan nenänsä työntänyt. Meidän bändi täyttää ensi kesänä vähän enemmän kuin faarao Tutankhamon, ja siksi ajateltiinkin pitää isolla kirkolla bakkanaalit.
Apulanta viittaa tekstissään koronapandemian aiheuttamaan tapahtuma-alan ahdinkoon ja muistuttaa positiivisen ajattelutavan tärkeydestä.
– Valottomana aikana ei todellakaan jäädä tuleen makaamaan, vaan käännetään katseet hämärän seasta kohti majakkaa ja lähdetään tarpomaan. Elokuun 21.päivä on soihtu, jota kohti kuljemme ja joka hohtaa toivona tunnelin päässä. Tulee hienot häppeningit meidän synttäreistä! Apulanta summaa.
– Tuu sinne, mekin tullaan! bändi päättää kirjoituksensa.
Vuonna 1991 perustettu Apulanta on julkaissut urallaan yhteensä 12 albumia, 5 kokoelmalevyä ja lukuisia singlejä. Jokainen bändin julkaisu on noussut virallisten listojen kärkeen.
A30-konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 30. syyskuuta klo 9 Lippu.fi -sivustolla.
Lue myös:
Apulannan yllätysjulkaisu sai fanit sekaisin: ”Paras biisi kymmeneen vuoteen”
IL: Toni Wirtanen näki Behmin potentiaalin – nyt salaperäistä artistilupausta kuuntelee koko Suomi
Toni Wirtasen raju avautuminen Jannika-vaimonsa kohtelusta: ”Minua suorastaan vi****aa”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa