Archie Cruzin keikka meni penkin alle – ”Se oli pahaa katsottavaa”
Rokkari Archie Cruz esiintyi viime perjantaina Pyhtään Kulttuuritalolla power metal -yhtye Battle Beastin lämmittelijänä.
Archie hehkutti somessaan Pyhtään-keikkaa, ja kirjoitti aikovansa ensi vuonna vetää pääesiintyjäkeikan paikassa.
Todellisuudessa konsertti ei kuitenkaan mennyt paikallaolijoiden mukaan lainkaan niin hyvin, kuin mitä Archie itse antoi ymmärtää.
Paikallaolija kertoo, ettei yleisö ollut kovinkaan vakuuttunut Archien show’sta.
– Archie tuli lavalle aurinkolasit päässä vesisateesta huolimatta. Hänellä oli pädi ständissä, josta hän luki biisit. Sade varmasti kyllä vaikutti siihen, että ihmiset eivät olleet ihan lavan edessä, Battle Beastia paikalle katsomaan mennyt henkilö arvioi.
Archien settiin kuului arviolta 8–10 kappaletta, joista kaikki Elossa vielä -biisiä lukuun ottamatta olivat covereita tunnetuista rockbiiseistä. Elossa vielä ei ainakaan vielä mennyt paikallaolijan mukaan nappiin.
– Yllätyin, sillä hän vaikutti siltä, ettei osannut omaa biisiään kunnolla. Se kuulosti aivan erilaiselta kuin Spotifyssa. Hän soitti ihan hyvin, mutta mumisi säkeistön. Siitä tuli sellainen olo, että hän unohteli sanoja välissä, Seiskalle ihmetellään.
– Hän yritti vääntää ääntään, ja laulu meni sen takia epävireiseksi. Hänellä on hyvä ääni, mutta tuo ei kuulostanut enää hyvältä.
Konserttikävijän mukaan ihmiset eivät lähteneet mukaan Archien meininkiin tämän yrityksistä huolimatta.
– Oman arvioni mukaan lämppärivalinta ei hirveän montaa miellyttänyt. Lämppärin idea kuitenkin on, että saadaan ihmiset fiilikseen. Tämä oli vähän sellaista, että joku soittelee taustalla ja harvaa kiinnostaa.
Kritiikkiä sateli myös siitä, että Archie soitti coverbiisejä eikä omaa musiikkiaan.
– Se oli hänen puolestaan pahaa katsottavaa, kun hän yritti saada ihmisiä mukaan ja kukaan ei reagoinut.
Eturivissä oli konserttikävijän mukaan 3–5 ihmistä, jotka olivat fiiliksissä Archien esiintymisestä.
– En ole ikinä aiemmin nähnyt, että artisti kiittelee ja poistuu lavalta, ja kukaan ei reagoi mitenkään. Jos olisin vain hänen keikalleen mennyt, minulle olisi jäänyt koko jutusta vähän huono fiilis.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja