
BB-voittaja Janica Westerback paljastaa nyt, miksi jätti alkoholin ja julkisuuden!
Vuonna 2011 Big Brotherin voittanut Janica Westerback (o.s. Kortman) saapui viime viikolla Domekers-yrityksen 20-vuotissynttäreille ystävänsä kanssa.
Tosi-tv-tähdellä on takana tuore ero jääkiekkoilijamiehestään, jonka kanssa hän ehti olla yhdessä lähes seitsemän vuotta.
– Minulle kuuluu olosuhteisiin nähden hyvää. Erot eivät ole ikinä helppoja. Meillä on ex-mieheni kanssa kaksi yhteistä lasta, Janica kertoo.
Janicalla on kaikkiaan neljä lasta.

”Tuntui, ettei minulla ollut mitään annettavaa”
Tanssijana ja kirjanpitäjänä työskennellyt Janica katosi täysin julkisuudesta tultuaan raskaaksi.
– Se oli tietoinen päätös, sillä koin, ettei minulla ole enää mitään annettavaa julkisuudelle. En halunnut pyöriä otsikoissa turhan takia, vaan halusin keskittyä lapsiini. Olin viisi vuotta heidän kanssaan kotona. Se oli elämäni parasta aikaa.
Hän kertoo lopettaneensa alkoholinkäytön vuonna 2013.
– Alkoholinkäyttöni lisääntyi Big Brother -voiton jälkeen. En tiedä, oliko minulla koskaan alkoholiongelmaa. Jossain vaiheessa rupesin vain miettimään, haluanko enää juoda ja mitä haluan tulevaisuudelta.
– BB:n jälkeen minua viettiin ja koin, että olen kiitoksen velkaa ihmisille, jotka olivat äänestäneet minua. Sen jälkeen ihmiset tulivat paljon kyselemään ja juttelemaan. Ainoastaan yhden kerran minulle tultiin sanomaan huonoa päin naamaa.
”Ystävä halusi piristää minua”
Julkisuuteen paluun tehnyt Janica haluaa edelleen pitää perheensä ja yksityiselämänsä poissa lehtiotsikoista.
– Minua ei tulla näkemään jatkossa jokaisissa kissanristiäisissä, Janica toteaa.
Mikä sai palaamaan julkisuuteen lähes seitsemän vuoden hiljaiselon jälkeen?
– Olen aina ollut sosiaalinen ihminen. Nyt nuorimmat lapseni ovat kasvaneet sen verran, että voin taas tehdä muitakin juttuja kuin olla vaan kotona. Oli hienoa, että ystävä laittoi minulle viestiä ja kysyi mukaan juhliin. Hän ajatteli, että minulla on ollut rankkaa, joten hän halusi piristää minua. Oli myös ihana vaihtaa kotivaatteet juhlamekkoon ja korkkareihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä