Beata Leppilampi avautuu perheen uudesta järjestelystä: ”Haluttiin laittaa tälle stoppi”
Pariskunta Beata ja Mikko Leppilampi elävät kiireistä lapsiarkea.
Mikko on pitänyt julkisuudessa hiljaiseloa häneen kohdistuneiden rikosepäilyjen jälkeen. Näyttelijän seksuaalirikosepäilyn esitutkinta on saatu päätökseen, ja tapaus on siirtynyt syyttäjän pöydälle syyteharkintaan.
Mikon vaimo Beata sen sijaan on ollut sosiaalisessa mediassa hyvin aktiivinen. Beatan somejulkaisut pyörivät pitkälti lapsiarjen ympärillä.
Tällä kertaa Beata kertoo avoimesti perheen uudesta järjestelystä, johon he päätyivät hetki sitten.
Beata kertoo huomanneensa, että hänen ja Mikon taaperoikäisen lapsen ruutuajasta oli tullut päivittäinen tapa. Pariskunta halusi saada tavan kitkettyä pois, ja päätyi lopulta melko yllättävään ratkaisuun.
– Mitä tapahtuu, kun kieltää ruudut kokonaan taaperolta? Huomattiin, että vaivihkaa meidän lapsen ruutuajasta oli tullut päivittäinen tapa. Haluttiin laittaa tälle stoppi, joten aloitettiin tämmöisellä ”täyspaastolla”, Beata kertoo tuoreessa julkaisussaan.
Kokeilun tulokset olivat kuitenkin loistavia, ja Beata kertoo lapsen muun muassa leikkivän rauhallisemmin ja puhuvan kauniimmin vain viikko ruutuajan poistamisen jälkeen.
– Viikon jälkeen lapsemme mm:
1. Leikkii rauhallisemmin ja pidempään omassa mielikuvitusmaailmassa
2. Puhuu kauniimmin
3. Toimii hellävaraisemmin pikkuveljen kanssa
4. Lukee kirjoja paljon enemmän…ja lista jatkuu!
– Innostavaa huomata mikä positiivinen vaikutus tällä päätöksellä on ollut. Varmasti jatkossa pidetään satunnaisia leffailtoja tms, mutta päivittäiseksi tavaksi emme tätä enää halua, Beata toteaa napakasti.
Beatan julkaisu herätti hurjasti kiinnostusta, ja kommenttikenttä täyttyi nopeasti useista kommenteista. Monet pienten lasten vanhemmat innostuivat Beatan ja Mikon kokeilusta, ja haluavat itse kokeilla samaa omien lastensa kanssa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn